Pienet

Pienet - Maaliskuu 2013

08.03.2013


Unborn And Hollow Forlorn Chambers: Unborn and Hollow

Vuonna 2012 perustettu tamperelainen Forlorn Chambers avaa uransa kolmen biisin mittaisella demolla. Yhtyeen tyyli on rankempi perinteinen ja rahdun jenkkityylinen death metal, josta on karsittu pois kaikki turhat rönsyt. Kiippareita ja efektejä on siis turha odottaa, sillä Forlorn Chambersin musiikissa perustana toimii raaka voima. Vokaalit saatetaan ilmoille pidemmän päälle jo hiukan puuduttavaksikin käyvällä karhealla kurkkutyylillä, jossa ei variaatioihin juuri uskota. Nopeatempoiset sävellykset ovat vahvasti kitaravetoisia ja ryhmän tuimassa junttauksessa on myös havaittavissa aavistuksenomaista pohjoisen mustan folk-metallin kaikua. Ensimmäisen kiekkonsa julkaissut yhtye etsii vielä sitä ominta tyyliään ja soundiaan, mutta paljon tässä on jo hyvääkin.

Mika Roth


Surgery In Process: Surgery

Muutaman vuoden happea kaukalon laidalla napannut In Process palaa takaisin metallin kentille viisiraitaisen minin voimin, joka ennakoi samalla työn alla olevan pitkäsoiton julkaisua. Vajaa neljä vuotta sitten käsiini päätynyt Memento sai vertailemaan ryhmää jenkkilän suuriin nimiin, eivätkä asiat ole muuttuneet kovinkaan radikaalisti tuon jälkeen. Suuri ja mahtava Machine Head kuuluu muiden muassa toki yhä taustalla, mutta mainiosti groovaava metallikeitos on maustettu tällä kertaa ihailtavan persoonallisella otteella mistä pisteet ryhmälle.

Riffivetoiset siivut sinkoilevat deathin, metalcoren ja muutaman muunkin metallin genren välissä, leimautumatta silti mihinkään näistä karsinoista. Vokalistin käreä ilmaisu tihkuu asianmukaista asennetta ja rytmiryhmän suonissa tuntuu virtaavan eteläamerikkalaista verta, mutta jokin itse viimeistelyssä kaipaa yhä sitä viimeistä potkua. Kauimmas mukavuussektoristaan ryhmä uskaltautuu reilu pariminuuttisella Flatline -instrumentaalilla, jonka perkussioilottelusta syntyy lopulta kiekon päättävä Surgery, ja tämä on samalla kiekon terävintä antia. Kaikki tarvittava jo löytyy, nyt vain pitäisi hioa palasten keskinäisiä suhteita.

Mika Roth


Feather Picking Janne Melanen: (Feather Picking)

Sormintatyylitekniikalla ja yhdestä sisään-nauhoituskonseptilla musiikkiaan purkkiin laittava tamperelainen Janne Melanen on luonut neljän biisin debyytilleen hienon profiilin. Yksi mies, yksi kitara, omaleimainen pehmeästi näppäilevä Feather Picking-tyyli (jonka mukaan myös levyn nimi) sekä se tuoreus mikä turhasta hinkkaamattomuudesta syntyy, muodostavat kohtuullisen persoonallisen ilmeen. Mikä parhainta, Melanen ei sorru tekniikka-keskeisyydestään huolimatta varsinaiseen briljeeraamiseen vaan pystyy vuodattamaan sormeilustaan aitoa tunnetta sävellyksiin. Riisuttu toteutus on toki mies ja kitara-bändeissä muutenkin vallalla oleva totuus, mutta instrumentaalisuus lisää panoksia huomattavasti.

Melanen onnistuu saamaan kaavaansa tunteen ohella myös oikeaa koukkua. Heti viipyilevässä avausraidassa Funky Cactus kauniin melankoliset kaaret vakuuttavat, vaikka sitä otsakkeen mukaista potkuakin löytyy. Spree hymyilee energisemmin ja onnistuu valoisalla sykkeellään koukuttamaan. Hienoin kokonaisuus ja kauneimmat sivallukset on silti Unfair Outdonen öisessä hölkässä. Melanen osaa koota biisin harmonisesti ja mielenkiintoisesti. Päätösraita Parrot Blue ei kadota intensiteettiä mutta ei aivan yllä edellisen luennan tasalla ja maistuu biiseistä eniten soitannollisesti haahuilevalta, vaikka draaman kaaret ovat kyllä siinäkin hienoja. Vahvaa jälkeä.

Ilkka Valpasvuo


Kuninkaan miehet: Syntinen poika

Levyn saatteessa ‚ÄĚkansallisromanttiseksi rock-yhtyeeksi‚ÄĚ itsens√§ ilmoittava Kuninkaan miehet osaa kielt√§m√§tt√§ yll√§tt√§√§ ja h√§mment√§√§. Harva yhtye kun osaa kuulostaa samaan aikaan rokkaavalta Kingdom Comelta, jonka DNA:ssa vaikuttaa samaan aikaan vahvana kotimaisen iskelm√§musiikin perint√∂. Tunne on kuin jonkin iskelm√§t√§hden taustab√§ndi olisi innostunut v√§liajalla tekem√§√§n jotain oikeasti kiinnostavaa, mutta yleis√∂√§ ei haluta ajaa pois liialla m√§tkeell√§.

Kokeneiden miesten muodostaman ryhmän esiintymiskieleksi on valikoitunut tietysti ensimmäinen kotimainen, jolla ruoditaan pohjoisen miehen ongelmallista elämää. Kolmen biisin ja kahdentoista minuutin matka ei ole kuitenkaan silkkaa melankoliassa piehtarointia, vaikka miekkaa laahataankin perässä taistosta toiseen. Teknisesti kiekko on takuuvarmaa laatua, tosin siistin äänimaiseman keveys saa kaipaamaan hiukan rouheampaa otetta, etenkin kun lyriikat ovat tunnelmiltaan synkät. Ensi kerralla kannattaisikin joko painaa enemmän kaasua, tai sitten sekaan kannattaa heittää ihan rehellinen slovari.

Mika Roth


Glasstrophobic Medicated: Glasstrophobic

Vuonna 2005 perustettu Medicated herätti mielenkiintoa edellisellä Ways to Make you Fall -minillään, jolla yhtyeen moderni death/thrash sai melodisen ja tarttuvan pinnan. Edesmenneen Northerinkin vokalistina kunnostautunut Aleksi Sihvonen sai myös kiitosta kollega Leskiseltä. Uusi vuosi ei ole tuonut muassaan sen uudempia kujeita, mitä nyt biisien tarttuvuusmomentti tuntuu kasvaneen taas pari astetta.

Yhtye suosii rytmikikkailuja riffien ja melodioiden vahvistajana, ja turhan kikkailunkin sudenkuoppa v√§ltet√§√§n ‚Äď no, melkein joka raidalla. Vokaalit ovat puolestaan yhdistelm√§ huutoa ja puhdasta laulua, jossa ensin mainittu on hallitsevassa asemassa. Periaatteessa kaikki oleellinen onkin kasassa, mutta se t√§rkein, eli kappalemateriaali, ei nouse yleisen taidon edellytt√§m√§lle tasolle. Biiseiss√§ ei sin√§ll√§√§n ole mit√§√§n vikaa, mutta se todellinen iskevyys ja tarttuvuus j√§√§v√§t kyll√§ uupumaan. Potentiaalia olisi vaikka mihin, joten t√§ytyy toivoa ett√§ ryhm√§ uskaltautuisi joissain vaiheessa ulos mukavuussektoriltaan ja tarjoaisi pari kunnon yll√§tyst√§.

Mika Roth


Näkemysero: Mä oon miettiny paljon -mixtape

Arvi Lind teki kymmenisen vuotta sitten Irinan kanssa kappaleen Hyviä uutisia. Sen teksti koostuu nimen mukaisesti hienoista, mutta ikävän kuvitteellisista tapahtumista: ihmiskunta on siirtynyt sodattomaan aikakauteen, Suomessa ei esiinny yhtään perheväkivaltatapausta, saasteet ovat vähentyneet jne. Siis kaikin puolin kannatettavia ja toivottavia asioita. Ikävää vain, että itse biisi on toteutettu niin, että moisesta hyvästä tahdosta haluaa pysyä mahdollisimman kaukana.

Hämeenlinnalaisen Näkemyseron kriittisiä mielipiteitä nyky-yhteiskunnasta on helppo kannattaa. Politiikka, mielenterveysasiat, alkoholi ja muut päihteet sekä yksi jos toinenkin iso aihe saa paitsi henkilökohtaisesta nousevan, myös periaatteessa laajemmalle kurottavan käsittelyn. Näkemysero on mieltä eikä jätä käyttämättä saumaansa kertoa siitä. Ongelma, jos sen sellaiseksi kokee, on hieman sama kuin Arvin kohdalla: kyllä, olen samaa mieltä, mutta jokin asian esillepanossa mättää. Falskilta se ei tunnu, mutta ei se kaukana siitä ole; välillä vastaan tulee myös terveitä kärjistyksiä, mutta ei kuitenkaan erityisen pitkälle vietyjä.

Näkemyseron kolmentoista kappaleen Mä oon miettiny paljon -mixtapella on vanhan ajan fiilistä. Sampletaustoissa kuullaan reilusti jousia, ja niitä käytetään selkeän dramaattisesti. Ei jää epäselväksi, missä on nostatus, missä punchline, missä painavin sana. Paikoin omia pointteja alleviivataan turhankin paljon, eikä tilaa tulkinnoille jää. Taustat ovat luontevia, jousi- ja pianovetoiset ties kenen tekemiä freebeateja, ja siksi ehkä vähän geneerisiä. Parempaa potkua on niissä biiteissä, joiden tekijälle on nimikin. Räppärinä Näkemysero on asiallinen, mutta harjaantumaton ja vähän epätasainen. Samaa häilyvyyttä on koko mixtapella, eli työ on vasta alussa. Mutta perusjutut on kuitenkin varsin hyvin kunnossa. Kun Näkemysero löytää sopivan biittinikkarin, ja kun taitojen hioutuessa mukaan tarttuu vähän persoonallisuutta, ollaan jo pitkällä.

Jani Ekblom


Pigeon Hunt Pigeon Hunt: Pigeon Hunt (10")
Spelling Trouble

Kun ilmaisu on ytimekästä, pienessä tilassa ja lyhyessä ajassa tapahtuu paljon. Että se onnistuisi, ja tuloksena olisi muutakin kuin kaaos, täytyy yhtyeen olla tarkka. Pigeon Hunt on, ainakin kahdeksan biisin mittaisella nimettömällä esikoisellaan. Samalla se on alaosastaan löysä, jopa antelias, välillä vauhtia hidastaen, useammin nyansseja tarjoten.

Pigeon Hunt soittaa aavistuksen metallista, vähän enemmän mutkikasta ja energisesti hakkaavaa hardcorea. Semmoinen pieni melodisuus, joka vie ajatukset amerikkalaisten kasari-alternative-paahtajien luo, yhdistyy rytmiseen nykimiseen, joka ohjaa mielen myös AmRep-osaston suunnille. Pelkän eteenpäin kaahaamisen sijaan Pigeon Hunt ottaa pikkuaskelia sivuun ja taaksekin. Siitä syntyy groove, levylle syvyyttä.

Tällaiset piirteet luovat hirmuisesti paiskovalle kymppituumaiselle monipuolisuutta. Erityisesti II jää mieleen, koska se kehittyy, ja koska se tiukkuudestaan huolimatta on levyn välittömin, rennoin esitys. Levyn kääntöposki on sen sijaan murskaava esitys, raskaampi, ehdottomampi ja hitusen kaoottisempi kuin A-puoli. Vihaisia purkauksia, joiden parissa tekee mieli hengästyä.

Jani Ekblom


Primary Target: Defiant

Puolitoista vuotta sitten syntynyt ja nopeasti muotonsa löytänyt Primary Target pyöräytti reilu vuosi sitten ensimmäisen demonsa, jolla yhtye liikkui vielä death/thrashin parissa. Toisella pikkukiekolla tyyli on tarkentunut deathin puolelle ja viisimiehisen ryhmän metalli on muuttunut ilkeämmäksi ja aggressiivisemmaksi.

‚ÄĚSuurten floridalaisten‚ÄĚ jalanj√§ljiss√§ kulkeva ryhm√§ lataa maisemaan kolme hiukan erilaisin painotuksin iskev√§√§ siivua, joista ensimm√§isen√§ kuultava Flags of Reason osoittautuu tiukassa toistossa koukukkaimmaksi. Etenkin seesteisen v√§liosan ymp√§rille rakennetut pikataipaleet saavat polvet notkumaan jo todella lupaavasti, kun kitarat raastavat ja vokalistin viem√§riosasto m√∂yrii muhevilla matalataajuuksilla. Lupaava on my√∂s p√§√§t√∂sraita Blood Infected, jossa eri osat eiv√§t tosin pelaa aivan yht√§ saumattomasti yhteen. Siirtyminen deathin laitumille on ollut viisas siirto, nyt viel√§ rahtu lis√§√§ ilkeytt√§ peliin ja pient√§ panostusta riffeihin sek√§ melodioihin ja yhtye alkaa olla valmis seuraavalle tasolle.

Mika Roth


South Karelia Night Rejected: South Karelia Night
Business City Music Promotions

Vittumaisen teinin iän saavuttanut lappeenrantalainen tiukan katupunkin yhtye Rejected tarjoilee kolmen biisin näytteen osaamisestaan. Nimibiisillä South Karelia Night nelikko jyrää tylysti ja hyvällä potkulla, ilman että aggressiivisuus ja vauhti kaatuisivat pelkkään betoniseen raskailuun. Kitarakuviot ja rytminvaihtelut ovat tylyyteen nähden mukavan notkeita. Katujyrä ei pysähdy edes seinään, luvataan saatekirjeessä. Siitä huolimatta Rejected ei ole liian yksiurainen, vaikka vauhti onkin sen verran kipakka että turhan jyrkkiä mutkia ei kannata tehdä kaatumisen pelossa. Sanotaanko että katujyrässä on mukavasti virtaviivaisuutta.

Kakkosraita The Parasite Must Die on vähintään yhtä synkkä ja jyräävä, mutta hengittää hivenen rauhallisemmalla pulssilla. Vaivihkainen avara akustinen mauste tuo paljon ilmaa kaavaan. Päätösraita Sweet Delirium pumppaa rautaa kipakkuudestaan ja energisyydestään huolimatta myös toimivalla mollikaarella. Vaanivuudesta plussaa. Kaahaus meinaa kaatua sekavuudeksi, mutta vain meinaa. Rejected jatkaa tiukasti valitsemallaan tiellä.

Ilkka Valpasvuo


Idän prinsessa Routakausi: Idän prinsessa

Ihka oikeaa suomirockia säröisellä soundilla esittävä Routakausi esittäytyi Desibelin sivuilla vajaa vuosi sitten, kun yhtyeen esikoiskiekko Sano ei! sai kollega Ekblomin nostelemaan kulmakarvoja. Ryhmän soundi ei ole ainakaan räkävapaampi toisella kierroksella ja kitarapainotteinen miksaus saavuttaa särinässään paikoin sellaisia neilyoungmaisia sfäärejä, jotka eivät enää vahvista kokonaisuutta.

Routakausi nappaa ensimmäiset pisteet himaan lyriikoillaan, jotka toimivat vaikka saavatkin toistuvasti osumaa kylkeen puuroisista soundeista. Soittokin rullaa mukavasti ja sovituksissa on sopivasti mutkia pitkiä suoria värittämässä, joten peruspalikat ovat hallussa. Viiden biisin nipusta koukukkaimmaksi osoittautuu nimibiisi Idän prinsessa, eikä pesueen iisein siivu Uskoin ole myöskään hullumpi, vaikka loppuosan revittely ei tahdo istua oikein kuvaan mukaan. Routakausi on luultavasti mainio ja menevä livebändi jonka musiikki uponnee parhaiten muutaman tuopin loivassa, mutta studion puolella orkesterin tarttuvuus jää vielä puolittaiseksi.

Mika Roth


Corpus Christi Syven: Corpus Christi
Audio Kratik

Kotimainen Syven on julkaissut toisen pitkäsoittonsa, joka on mitaltaan 35 minuuttinen ja jolla on vain yksi kappale. Tämä mammutti on tosin pilkottu neljään eri osaan ja syystä, sillä todellisuudessa kasassa on nippu eri biisejä, jotka syystä tai toisesta on päätetty nitoa toisiinsa hiukan kömpelöhköillä häivytyksillä.

Syvenin britannian muinaiskielillä sekä latinalla tekstitetty musiikki on sanalla sanoen harrasta, tyylilaji on eräänlainen kevyt-dark ambientin sekä folkin yhdistelmä, jossa pääpaino on raskaasti ensiksi mainitulla. Aslak Tolonen vastaa kiekon kaikista soittimista sekä kappalemateriaalista, vokaalit esittää puolestaan Andy Koski-Semmens joka muodostaa duon toisen puoliskon. Laulu on musiikin tavoin vaimeasti soivaa ja ääni on enemmänkin suuria pintoja kevyesti hipova siro sivellin kuin mikään selkeitä ja tarkkoja kohtia luova instrumentti.

Corpus Christi soi kauniisti ja leijailee höyhenenkevyenä ilmassa, mutta siinä missä kauneuden olisi hyvä edes joskus puristaa rinnasta, saa Syven aikaiseksi vain heikkoa päänsilitystä. Eteerisyys onkin ohentanut kappaleet niin kuulaiksi siivuiksi, ettei edes kanteleen (?) soitto saa aikaiseksi kylmiä väreitä.

Mika Roth




Lukukertoja: 2384
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs