Pienet

Pienet - Elokuu 2019

06.08.2019


Infectionist: D(i)essert Infectionist: D(i)essert

Salolainen Infectionist ei näemmä pelkää leimoja, vaan julistautuu olevansa nu-metalin uuden aallon yhtyeitä. Monille pomppumetalli on yhä mitä jyrkin kirosana, mutta esikois-EP:nsä julkaissut metallikvintetti on ainakin uskollinen valitsemalleen tielle. Viime vuonna perustettu ja tänä keväänä ensikeikkansa heittänyt ryhmä iskee esikoiselleen tiskiin kolme raitaa, joiden kahteentoista minuuttiin on survottu runsaasti materiaalia.

Avauksena soiva Deathstalker on kuin Kornin metallisempi ja modernimpi serkku, ilkeiden vingahteluiden ja vokalistin hiipivän tyylin porautuessa kiistatta ihon alle. Kulmikas soolo-osuus pistää tosin säännöt koville, jos ensimmäisen aallon nu-metalia pitää mittatikkuna. Piper puhaltelee raskaampaa metallia ilmoille, mutta en kovasta yrityksestä huolimatta aivan saanut kiinni sävellyksen perusideasta. Kipalekolmikon pisin ja mutkikkain numero on ankkuriksi sijoitettu D(i)essert, jolla yhtye sukeltaa outoprogenumetalin sameampaan päähän. Siivua kuunnellessa tulee pohdittua sitä, kuinka tosissaan tekijät ovat olleet, mutta ainakin omaan korvaani tällainen vinompikin melskaus istuu vallan mainiosti.

Mika Roth


Ivian: Surumuuri Ivian: Surumuuri

Suomenkielistä modernia metallia soittava Ivian oli aktiivinen uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä ja katkaisi hiljaiselonsa viimein toisen vuosikymmenen viime metreillä. Maailma on ehtinyt muuttua paljon sitten vuoden 2010 Mielivankila EP-levyn aikojen, mutta bändin vahvuudet ovat edelleen pitkälti samat. Biisien riffit ovat jykeviä ja vokalistin kyky karjua selkeän voimallisesti hakee vertaistaan. Tarpeettoman useinhan raaemmat vokaalit pitää tarkistaa myöhemmin sanoituksista, mutta tämä ei ole tilanne Ivianin tapauksessa.

Kiekon avaava Surumuuri purkaa ennenaikaisen kuoleman synnyttämää katkeruutta ja vihaa sellaisella energialla, ettei pahemmasta/paremmasta väliä. Sinkkunakin julkaistu Diagnoosi F30-31 hyytää veret tuntojen myrskyllä, jossa raskaus ja melodisuus kohtaavat toisensa jopa kauniiksi tulkittavalla tavalla. Kaikkien neljän tekstin aiheet ovat synkkiä ja ikäviä, mutta kuten niin usein ennenkin, yhtye on uuttanut vaikeuksista voimaa ja EP:n iskukyky on suorastaan huumaava. Tästä vaan eteenpäin, eikä enää mitään taukoiluja, sillä näin laadukkaalle modernille metallille on aina tilausta.

Mika Roth


Koma Saxo: Port Koma / Fanfarum For Komarum Koma Saxo: Port Koma / Fanfarum For Komarum
We Jazz Records

Koma Saxo on monikansallinen ja monisyinen yhtye, joka sai alkunsa vuoden 2018 We Jazz -festivaaleille tehtynä tilauskeikkana. Kahden kappaleen mittainen ensisinkku osoittaakin, että jossain uuden jazzin vapaammilla reuna-alueilla viihtyvä kvintetti on kirjaimellisesti tulessa. Bändin rytmiryhmän muodostavat basisti Petter Eldh ja rumpali Christian Lillinger, jota tituleerataan Berliinin arvostetuimmaksi kannuttajaksi.

Rytmi onkin se taika, jolla etenkin √∂isiss√§ maisemissa viihtyv√§ Port Komaa singotaan korkealle radalleen. Saatesanoissa yhtyeen musiikkia kuvataan termill√§ ‚ÄĚfire music‚ÄĚ, ja kyll√§h√§n t√§m√§ kiistatta nostaa liekkej√§ vaikka sateisesta asfaltista. B-puolen Fanfarum For Komarum -raidalla ryhm√§n saksofonistikolmikko p√§√§see loistamaan enemm√§n, kun Otis Sandsj√∂, Jonas Kullhammar ja Mikko Innanen tekev√§t hartiavoimin t√∂it√§. A-puolen vaanivuus vaihtuu vapaampaan vy√∂rytykseen, kuumeisen kappaleen kiemurrellessa luomisen tuskissaan kuin horkassa.

Melkoinen kokemus tämä seiskatuumainen, ja kokopitkää luvataan syyskuun loppupuoleksi. Jotain materiaalin laajuudesta kertoo myös se, ettei kumpikaan sinkun loistavista raidoista tule mahtumaan albumille.

Mika Roth


Kuona: Peak!s Kuona: Peak!s
Inverse Records

Metallisen ryönäinen punkrock-kollektiivi Kuona kertoi alkoholin kiroista taannoisella Kuolemanvesi-sinkullaan, jolla bändin ehdottomuus ja slayermaiset kitarat kieltämättä vakuuttivat. Rupista ja rujoa on meno myös nyt, kun kokonainen EP-levyllinen saatiin nautittavaksi.

Kuonan asenne on kiistatta punk, mutta itse musiikki lähentelee ennemminkin metallisesti maustettua outorockia, jossa laatusanat saavat lennellä ja tärkeintä on tiivis tunne. Viina, hulluus, valvepainajaiset ja kaikkinainen sielusta kumpuava tuska muodostavat yhdessä päälle vartin mittaisen amok-juoksun, jossa iskuja saavat niin kertoja, hänen läheisensä kuin oikeastaan koko muu yhteiskuntakin. Sika on sika ja Poliisit käyvät lähinnä kirosanoista sielunveljetmäisen kohkauksen ja ilkeästi viiltävien metalliterien tehdessä kuulijasta selvää. Hyvällä tavalla.

Peak!s saa hetkittäin pohtimaan sitä, kuinka paljon pahoinvointia tarvitaan että tällaista musiikkia syntyy. Toivon että lopputulos on tässä tapauksessa ennaltaehkäissyt ikävien asioiden tapahtumisen musiikin ulkopuolella ja terapialevyksi tämä onkin kieltämättä kovaa kamaa.

Mika Roth


Lugosi Fan Club: 1. Puoli Lugosi Fan Club: 1. Puoli
LFC

Vuonna 2018 perustettu Lugosi Fan Club ilmoittaa soittavansa suomenkielistä bassomusiikkia, eikä tämäntyyppisiä orkestereita tule kovinkaan usein vastaan. Jos juuri koskaan.

Kärkibiisi Cryboi möyrii elektronisen musiikin alapäässä, bassoakin piisaa mutta huomion varastavat suomenkieliset räpit ja jylhät biitit. Tässähän ollaan periaatteessa UK garagen ja grimen juurilla, mutta Lugosi Fan Club on onnistunut kääntämään brittien aikoinaan luomista soundimaailmoista jotain, joka ei ole oikein mitään muuta kuin Lugosi Fan Clubia itseään. Turboahdettu Kiinnostelee ja hitaammin murskaava Myöhäs saavat seinät lähestymään kuin pahaenteisin Massive Attack konsanaan ja aggressiivisissa taustasoundeissa voi aistia urbaanin helvetin kaikkivoipaisen puserruksen.

Pelkkää ilmaa rysähtää myös kerrasta pohjaan saakka, vokalisti Pavlikin syytäessä tekstiä nopeasti, selkeästi ja leveällä painotusspektrillä ladattuna. Tuottaja-dj JT pitää taustat myös selkeinä ja brutaalin yksinkertaisina, jolloin iskujen voima vain kasvaa entisestään. Kylmää, raskasta, puhuttelevaa ja taatusti originaalia synkempää elektron marginaalia.

Mika Roth


Sirkkeli: Rähäkkä EP Sirkkeli: Rähäkkä EP

Purevasti nimetty Sirkkeli on metallilla maustettua punkrockia soittava yhtye, jonka miehist√∂ll√§ on kokemusta monista muistakin orkestereista. Omien sanojensa mukaan ‚ÄĚmuualta Helsinkiin saapuvien muusikoiden kurjalisto‚ÄĚ on saanut aikaiseksi nelj√§n biisin mittaisen EP:n, jolla kurvit t√∂rm√§ill√§√§n suoriksi.

Perinteistä suomalaista hardcorea pätkitään kahdesta neljään minuuttiin saakka yltäviin osasiin. Ei hirvijahtiin on nivaskan pisin, hitain ja metallisin vetäisy, mutta bändin vahvuudet löytyvät Saarnamies ja Rähäkkä -raitojen kaltaisista punk-vyörytyksistä. Napsakasti toimii myös ankkuriraidaksi sysätty Olennainen välittyy, jos nyt ne parhaat tehot jäävätkin tästä iskusta puuttumaan.

Sirkkeli tuntuu etsivän vielä itseään ensimmäisellä EP:llä, metallin, punkin ja näiden johdannaisten hakiessa yhä keskinäistä voimatasapainoaan. Kiekolta löytyy kuitenkin jo kaksi kivenkovaa paukausta, joten onnistumisprosentti on jo lupaavan korkea.

Mika Roth


Skulldriver: L.D.C. Skulldriver: L.D.C.
Elitbolaget

Asian ytimeen porautuvan nimen omaava Skulldriver on loviisalainen metalliyhtye, joka soittaa groovaavaa ja mullalta haisevaa thrash metalia Panteran suuruutta kunnioittaen. Takana on jo muutama pienjulkaisu, joten lastentaudit ovat jo takanapäin ja neljän raidan mittainen L.D.C. on tiukkaa asiaa alusta loppuun saakka.

EP:n kaikki neljä raitaa osuvat kolmen ja neljän minuutin väliin, mutta siivut ovat kaikkea muuta kuin tasapaksuja. Etenkin vokaalipuolella kitaristi/laulaja Kuli ja rumpali/taustalaulaja Tomi tekevät murskaavaa jälkeä. Kulin möreä huuto ja murina taittuvat vaikka mihin, eivätkä sanatkaan katoa konsonanttipuuroon mikä on ilahduttavaa vaihtelua tässä murinamumisijoista kärsivässä genressä.

Neljästä iskusta on vaikea nostaa yhtä ylitse muiden, mutta jos näin pitäisi tehdä, niin oma valintani olisi asennemetallinen Grinding Teeth. Tosin myös avaukseksi sijoitettu Cirque de la Furie saa pikatulellaan kummia aikaiseksi. Kotimaisen groove/asenne metalin kärkeä.

Mika Roth


Sun Pie: April, May, Fool You Kay Sun Pie: April, May, Fool You Kay
Musarosmo

Ahkerasti materiaalia julkaiseva Sun Pie oli viimeksi alkuvuodesta esillä Desibeli.netin sivuilla, kun Season of the Elf -kasetti loi kesäisen Groovey Bummertimen jälkeen hieman toisenlaisia kinoksia 60-lukulaisesta psykedeliapopista. Nyt ollaan siirrytty kevään pariin ja introksi laskettavan Something Happens / Spring Scum -raidan lisäksi kuullaan kuusi pääosin noin kolmesta neljään minuuttia kestävää kipaletta.

Aloitetaan heti siitä poikkeuksesta, eli A-puolen sulkevasta Butterfly and the Newborn Sun -siivusta, jolla Sun Pien psykedeelisesti sävyttynyt pop liukuu lähimmäs kukkaislasten The Beatlesia. Fab fourin töistä ovat tietysti innoittuneet lukemattomat muutkin, mutta Sun Pien ukulelearsenaalilla tähän raitaan saadaan taiottua se tarvittava ylimääräinen jokin. Vahva on myös B-puolen avaus, kun Ain’t No Cure for the Springtime Blues puristautuu blues rockin ja alkugaragen kainaloon. Belong to the Fields luotaa puolestaan Syd Barrettin psykedeelistä perintöä happoisin silmin ja kevein jaloin. Kevät on vuodenajoista kenties petollisin, mutta myös ehdottomasti kaunein ja suloisin.

Mika Roth


Untamo: The Very Best of Dirt Electro Vol 1. Untamo: The Very Best of Dirt Electro Vol 1.
Luola Records

Untamo on elektronista musiikkia ihmillisemmin luova projekti, jonka takaa löytyy mm. Mäsä ja Huminoita -yhtyeistä tuttu Ville Mäkäräinen. Untamo taistelee elektroniselle musiikille usein ominaista ehdotonta tarkkuutta vastaan, ollen omanlaistaan "käsityöläisteknoa".

Tavoite on siis alusta asti ollut tehd√§ jotain normaaliudun tasangoilta pois loikkaavaa, eik√§ Untamon ponnistus ole lainkaan hullumpi. Itsetarkoituksellisen outouden sudenkuoppa on v√§ltetty, samoin halpahallinauratuksen helppo tie ‚Äď huumorimusiikkia on t√§ss√§ maassa jo riitt√§miin.

Elektronisissa maisemissa on samaan aikaan kraftwerkmaista teollista tuntua ja luomua pohjoista folketnometsäilyä, jossa voidaan laulaa vaikka Seitsemän veljestä -teosta lainaten, eikä kirves vieläkään osu kiveen. Simeon’s Dream onkin yhdessä avaruuksiin kurottavan Seesteen kera kenties EP:n upeinta antia, tosin karjalalais-karibialainen Changes saa myös hymyn nousemaan huulille oikeista syistä.

Ainoa kauneusvirhe onkin otsake ‚ÄôThe Very Best of Dirt Electro Vol 1.‚Äô, joka sys√§√§ EP:n tarpeettomasti alehyllyn kylkeen ‚Äď tai sitten en vain osaa arvostaa huumorin tuota aspektia. Mist√§s sen tiet√§√§.

Mika Roth




Lukukertoja: 868
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs