Pienet

Pienet II - Syyskuu 2013

24.09.2013


Assemble the Chariots: The Sulphur Voids Assemble the Chariots: The Sulphur Voids

Pääkaupunkiseudulta keikoilleen suuntaava Assemble the Chariots perustettiin vuonna 2008 ja The Sulphur Voids on sen toinen äänite, joten ryhmä on ehtinyt työstää soundiaan jo hyvän aikaa. Tuore kiekko on kolmen sinfonisen black/death -metal ryöpyn paketti, jossa painopiste on vauhdilla ja tekniikalla, hetkittäin räiskettä voisikin kuvata parhaiten deathcoreksi.

Kiekon avaava Sanctuary on ryhm√§n ikioma Dimmu-hetki, jolloin mik√§√§n paisutus ei ole liikaa ja takana kuullaan jopa kunnon kuoroa ‚Äď tai ainakin digitaalista sellaista. Vertaukset vuonojen maan suuriin eiv√§t h√§lvene seuraavillakaan raidoilla, vaikka mukaan tulee vahvempia √§√§ri-deathin palasia. Eik√§ siin√§ mit√§√§n, Borgirit ovat oman sarkansa kuninkaita ja t√§m√§n kiekon perusteella Assemble the Chariots on matkalla kohti samoja kukkuloita. B√§ndin eduksi on laskettava kappalemateriaalin vahvuus, oman soundin jykevyys, aina vaikeiden sovitusten hiominen kuntoon ja √§√§rimm√§isen toimivat (ja √§√§rimm√§iset) vokaalit.

Assemble the Chariots voisi puolestani seuraavaksi tehdä vaikka pitkäsoitollisen sinfonista mustuutta, niin valmiista paketista tässä on jo kyse. Hienoa huomata että kotimaastamme löytyy näin valmiita alan bändejä.

Mika Roth


Church of the Dead: Vol. 2 Terror Tales Church of the Dead: Vol. 2 Terror Tales

Church of the Dead p√§√§si iskem√§√§n kirveens√§ otsalohkoon puun takaa, kun ryhm√§n esikoinen p√§√§tyi k√§siini alkuvuodesta. T√§ll√§ kertaa tunginkin kiekon soittimeen jo valmiiksi myh√§illen, ja kyll√§ ‚Äď veri, suolenp√§tk√§t ja mustin huumori lent√§v√§t taas ilmassa, kun roiskeisiin mieltynyt ryhm√§ pilkkoo tiskiin kolme p√§tk√§√§ √§√§rimm√§isint√§ old school death metalia.

Tälle ryhmälle onni on Obituary ja nautinto Napalm Death, enkä heittele näitä vertauksia suotta ilmoille. Tietysti Floridan suuret ovat legendoja joiden kultakausien saavutukset ovat tavallisten kuolevaisten ulottumattomissa, mutta voi kuinka lähelle mestareiden varjoja kuolleiden kirkko jo pääseekään parhaimmillaan. Ja tuota parhainta mahdollista edustaa intron jälkeen ilmoille kajahtava Something Came Out of the Woods, jossa vauhti on huimaava ja koukkuja piisaa kuin Pinheadin kammiossa konsanaan. Raskaampi ja kiireettömämmin kulkeva Maggots in Your Brain pistää modernimpaa vaihdetta silmään, eikä nappaa läheskään yhtä tiukasti (ainakaan allekirjoittanutta) mukaansa, vaikka hetkittäin hermoon osuukin. Päätöksenä kuultava Hole in the Head nostaa tempoa ja flirttailee uudemman dööttiksen kera, mutta mitäpä tuosta kun lopputulos on jälleen lähes täydellinen.


Mika Roth


Crimson Sun: The Border Crimson Sun: The Border

Crimson Sun on tuttu nimi jo vuosien takaa ja ryhmän viisi vuotta sitten julkaistu Tears of the Dawn vihjaili uuden uljaan alun siintävän jo horisontissa. Lopulta otti kuitenkin viisi vuotta, ennen kuin kiekko sai jatkoa ja siinä välissä kokoonpanokin on mennyt osin uusiksi. Tyylinä on kuitenkin pysynyt melodinen tuhti metalli ja uuden vokalistin kera Crimson Sun on jälleen valmis loikkaamaan eteenpäin.

Nelj√§n raidan mittainen The Border pit√§√§ vauhtia yll√§ ja vaikka biisien keskimitta painuu l√§helle nelj√§√§ minuuttia, on slovaria tai ylikiemuraisia kuvioita turha odottaa. Suoruus ei toisaalta ole mik√§√§n itseisarvo ja matkaa A sek√§ B ‚Äďpisteiden v√§lill√§ ei ylitet√§ aina suorinta linjaa pitkin, mist√§ oivin osoitus on toisena soiva ja hiukan kingdomcomemainen Burned Away. Crimson Sun onkin luonut itselleen mielenkiintoisen ja persoonallisen soundin, jossa rytmiryhm√§n raskas juntta, kitaran kanssa kisaavat koskettimet ja Sinin puhtaat vokaalit ovat tasa-arvoisia tekij√∂it√§. Melodiat on upotettu syv√§lle kappaleiden rakenteisiin ja riffit syljet√§√§n sarjatulimaisina p√§tkin√§, tosin tuota kikkaa olisi kannattanut s√§√§stell√§ jonkin verran.

Jälki on kauttaaltaan hyvää, mutta vastaisuudessa biiseihin olisi hyvä saada luotua vielä rahdun verran lisää tarttuvuutta. Enkä huuda tässä nyt minkään halpojen huudatuskoukkujen perään, vaan enemmänkin nykyisen materiaalin tehokkaampaan hyödyntämiseen, esimerkiksi harkitumman sovitustyön kautta. Crimson Sunilla on käsissään kortit, joilla voi napata itselleen isonkin potin, nyt kaikki on kiinni siitä itsestään.

Mika Roth


Devilenze: Fates, Facts n’ Fictions Devilenze: Fates, Facts n’ Fictions

Kajaanilainen Devilenze kasattiin vasta vuosi sitten, mutta kun jäsenistöltä löytyy rutkasti aiempaa bändikokemusta, on ryhmä löytänyt jo debyytillään oman musiikillisen kotinsa. Kolmen raidan ja noin kolmentoista minuutin mittainen Fates, Facts n’ Fictions onkin rakennettu 80- ja 90-lukujen hard rockin ja heavy metalin opeille, vaikka mukaan on livahtanut myös joitain tuoreempia palasia.

Ryhm√§n kitaravetoiset rallit nojaavat pitk√§lti tuhtiin riffittelyyn, jota rytmiryhm√§ pohjustaa kunnon ty√∂ll√§√§n. Soittajien keskin√§inen kemia tuntuukin olevan kohdillaan ja Nina Heiden puhdas, mutta samalla sopivan rosoinen vokalisointi antaa biiseille mainion loppusilauksen. Ensikuulemalta biisit vaikuttavat suhteellisen simppeleilt√§, mutta kuuntelukertojen my√∂t√§ niihin upotetut pikku koukut ja yksityiskohdat alkavat tehd√§ hidasta myyr√§nty√∂t√§√§n ja ennen kuin huomaakaan, oma jalka naputtaa jo tahtia kipaleiden mukaan. Ensimm√§iseksi sijoitettu Cruel Awakening on selv√§sti nipun tarttuvin raita ja p√§√§melodiassa on jotain hyvin inflamesmaista, eip√§ ihme ett√§ b√§ndi nimitt√§√§ itse√§√§n leikkis√§sti ‚ÄĚKajanaborg-metalliksi‚ÄĚ. J√§in kaipaamaan hiukan lis√§√§ tarttuvuutta, sek√§ vokaalien, my√∂s tausta sellaisten, rohkeampaa esille tuomista.

Mika Roth


Janne Jokinen: Paradigmavandaali

Janne Jokinen on mystinen ja tuottelias mies. Käsiini päätynyt yhdeksän kipaleen raita on noin kahdenkymmenenkahden ja puolen minuutin mittainen progehtava paketti rockin, popin, rootsin, swingin, folkin ja aika monen muun tyylin yhdistelmää, josta löytyy myös kotimaisen outoilurockin oleellisimmat tunnusmerkit. Jokinen on itse soittanut studiossa kaikki mahdolliset soittimet, joita on melko lailla enemmän kuin ne perinteiset kitara, basso ja rummut. Lisäksi maestro on vastannut kaikesta kappalemateriaalista ja niiden äänityksestä, miksauksesta sekä masteroinnista, joten Paradigmavandaali on kaiketi puhtainta mahdollista Jokista.

Rautalankainen Aavejuna ataraksiaan puksuttaa eteenp√§in kohti l√§nnen mystist√§ y√∂t√§ ja samaa maailmaa varioi paritanssimaisempi Sukellusvenetanssit, jonka v√§liosa tuntuu tosin loikkaavan ainakin pari raidetta eri suuntaan. N√§iden ja parin muun maittavan instrumentaalin lis√§ksi tarjolla on my√∂s musiikkia sanoilla. Loviisan kaupungin kurjuutta jostain syyst√§ alleviivaava Jos haluatte saattaa h√§mment√§√§ sanoillaan, mutta itse biisi on kuin countriintunutta Bob Dylania. Westernien d√§-j√§-j√§√§ng ‚Äďhengess√§ heiluu my√∂s mainio Massapsykoosi, joka osoittaa Jokisen hallitsevan sanoituksen jalon taidon my√∂s ilman ivaa.

Sanoissa onkin Jokisen tulevaisuus, sill√§ mies osaa iske√§ tarvittaessa mainiota tarinaa jonka my√∂t√§ keskinkertaisempikin biisimateriaali menee l√§pi ongelmitta. Rohkeutta osoittaa my√∂s Laivanupotuslaulun s√§vellyksen pist√§minen omiin nimiin, no ‚Äď onhan fiftarirockin kulta-ajoista kulunut pian jo puoli vuosisataa aikaa. Pient√§ panostusta siis tulevaisuudessa s√§vellyksiin ja rohkeutta sovituksiin niin ollaan jo hyv√§ss√§ alussa, ja lis√§√§ tarinoita kappaleiden h√∂ysteeksi, kiitos.

Mika Roth


Break Loose/Bunny Rises Ok Cult: Break Loose/Bunny Rises

Helsinkiläinen rock-yhtye Ok Cult tarjoilee kahden biisin singlen, jossa rockin energia kohtaa tumman melodisia kaaria. Vuoden verran toiminut yhtye on saman tein karistanut turhat demopölyt soundistaan. Yhtyeen väreilevä melankolia yhdessä tempoilevan rock-särön kanssa on sen verran maistuvaa että uskoisin nelikon jatkossa tiivistävän kaavastaan vielä näitäkin näytteitä koukukkaampia sävellyksiä. Näkemystä siis on nyt jo vuoden verran toimineelle bändille mukavasti - vallankin jälkimmäinen teos Bunny Rises jättää positiivisia muistikuvia.

Ilkka Valpasvuo


Pihka ja myrsky EP Pihka ja myrsky: Pihka ja Myrsky EP

Ukkosmaineesta tutun Lasse Turusen ja Stellasta tutun Heikki Marttilan yhteinen pop-yhtye Pihka ja myrsky on jo valmistelemassa ensimmäistä albumiaan ja tarjoilee siltä neljän biisin verran maistiaisia. P & M yhdistää Marttilan isot pop-kaaret Turusen imelähkön sokeriseen lauluun ja sen haikeuden mukanaan tuomaan intiimiyden tunteeseen. Turunen ei lähtenyt muokkaamaan sivupersoonansa Klaus Thunderin kaihoisaa ilmaisutapaa, mutta kun keittoon yhdistää Ukkosmaineen höpöelektron sijaan oikeasti laajakankaiset pop-sovitukset, katoaa niistä iso osa sitä vekkulia pilkettä mikä Ukkosmaineessa - koukkujen ohella - viehättää. Toisaalta, biisikynä on myös Pihkan ja myrskyn kohdalla mukavan terävä. On sitä nimittäin huonompaakin stadionpoppia tullut vastaan viime vuosina. Tässä vaiheessa vain rumpali Mikko Variksella vahvistetty yhtye kasvaa saatteen mukaan keikoille kuusihenkiseksi. Sillä määrällä tekijöitä luulisi saavan vaikkapa Raiteiltaan -kappaleen koukuilla hypnotisoivan myös live-yleisön. Tyylipuhdasta isoluista poppia hyvällä imulla ja komeilla sovituksilla. Tästä kuullaan vielä.

Ilkka Valpasvuo


The Fight For Tomorrows Dreams Still Beating: The Fight For Tomorrows Dreams

Helsinkiläinen melodisen hardcoren tulokas Still Beating jyrää melkoisen monotonisesti. Lajiuskollisesti mennään äreällä otteella, oikeastaan mausteena mätkeen ja jytkeen ohella kuullaan vain melko irrallisen oloisia hetkellisiä kosketinmattoja, jotka ainakin itseni saivat lähinnä tarkastamaan kuuluuko soundi oikeasti levyltä vai jostain ihan muualta. Vokalistin karhea anti on teemaan sopivan tylyä mutta hiukan ilmeetöntä, yhtyeen lanaus on energistä muttei yllätä. Välillä osataan onneksi myös hengähtää ja nostaa draaman kaarta uuteen nousuun. Still Beatingissä on potentiaalia mutta oma ilme pitäisi löytää ja saada ne kosketinmausteetkin luontevammin osaksi pakettia. Pohje alkaa kyllä nytkiä mukana, joten toivoa on.

Ilkka Valpasvuo


Lunartic & Common Wealth Stache: Lunartic & Common Wealth

Edellisillä tuotoksillaan aina desibeli.netin Valokeila-haastatteluun asti nostettu oululainen Stache valmistelee debyytialbumiaan lokakuulle 2013. Tapausta lämmitellään kahden kappaleen sinkuralla. Kaksibiisisen saatekirjeessä Lunarticia nimetään analogiteknoksi ja Common Wealth ui kuulemma nahan alle Rocky Balboa -henkisellä orkestraatiollaan. Miten on?

Oululaisviisikon näytteistä ensimmäinen, vailla turhaa kaikua tuhnusti läiskyttävä Lunartic laukkaa pikkuhiljaa kasvatettavaa menopoppia, jossa yhtyeellä luonteenomainen groove piileskelee pinnan alla. Askel kerrallaan päästään kuitenkin ihan mehukkaaseen vatkaukseen asti, vaikka kaari on kaihoisa ja pelkistetty rakenne puolustaa kyllä tuota analogitekno-termiäkin. Toinen näyte Common Wealth tuo koskettimet isommin kuvaan mukaan ja siirtyy enemmän laajapunttiseen diskosaliin kumppaninsa kellarikomeron sijaan. Leppoisan sielukasta ja kiireettömän isokaarista, mutta silti ollaan aika intiimisti. Rauhan tunne miellyttää. Mielenkiintoinen albumi tulossa, vallankin jos vastaavaa sielukkuutta löytyy enemmänkin.

Ilkka Valpasvuo


Vermivore: Contemplating Humanity Vermivore: Contemplating Humanity

Kuusi vuotta taivalta taittanut Vermivore ilahdutti mm. allekirjoittaneen arkea reilu vuosi sitten, kun yhtyeen debyyttikiekko Zero Vector ilmestyi. Death/thrashin metallisessa ihmemaassa seikkaillut oululaisryhmä vakuutti ja vaikutti, joten toinen pikkukiekko oli odotettu tapaus varmasti yhdessä jos toisessakin suunnassa.

Death on noussut ainakin näiden neljän uuden raidan perusteella Vermivoren pääasialliseksi tyyliksi. Toki thrashin palasia on myös yhä havaittavissa, mutta Contemplating Humanity on silti selkeästi neljän modernin kuolonraidan paketti, jonka teknisessä ja paikoin yllättävänkin koukeroisessa metallissa on lupaavaa kypsyyttä. Etenkin päätöksenä kuultava Pass Judgement yllättää monipuolisuudellaan ja lievällä opethmaisuudellaan.

Vermivore on sittemmin menettänyt vahvuuksistaan vielä demolla laulaneen Jouni Koskelan, mutta uutukaisen perusteella hanskoja ei kannata pistää naulaan. Ei tässä vielä valmiita mestaruussarjaan olla, mutta bändillä on kiistatonta ideaa touhussaan. Ehkäpä moderneja elementtejä voisi vastaisuudessa korostaa entisestään ja metallin teknistyminen näyttää myös toimivan ryhmän eduksi.

Mika Roth


Kävelin kotiin Visiteur: Kävelin kotiin

On vaikea sanoa ärsyynnynkö vai lämpeänkö helsinkiläisen Visiteurin tuhnun kotikutoisille soundeille. Aiemmin vahvasti brittiläiseen perimään Manicseistä The Smithsiin rakentanut yhtye liikkuu Kävelin kotiin -EP:llään tummasyisen "nörtti"popin äärellä, eli samaan aikaan ihastuttaa mutta myös ärsyttää puolivillaisella ja tunkkaisella, mutta myös välittömällä soundillaan. Pienen kauniisti sovitetuissa kappaleissa on melodista koukkua ja kitarapopin historiaa luotaavaa näkemystä Hyökkäyksen powerpopista aina Kun olet surullinen -kappaleen näppäilevään folk-heleyteen. Mikko Kuparin laulun villatakkinen vireen kanssa tapailu sopii hyvin soundin tuhnuisuuteen. Suomenkielisissä kappaleissa on kiitettävästi koukkua ja vaikkei mitään uutta ja yllätyksellistä ehkä kuullakaan, on kokonaisuudessa kieltämättä kipinää.

Ilkka Valpasvuo


Eri esittäjiä: Finntengs 2 Eri esittäjiä: Finntengs 2
Oligarkia Mistengs Disks / Finnteng

Tuntuu aika k√§sitt√§m√§tt√∂m√§lt√§ ajatukselta, ett√§ halpissyntikan preset-p√§tk√§st√§ saa duunattua hitin, joka nimenomaan taustamusiikkina el√§√§ el√§m√§√§ns√§ viel√§ kohta kolmekymment√§ vuotta my√∂hemminkin. Mutta n√§in vain k√§vi, kun Wayne Smith ja Noel Davey bongasivat j√§lkimm√§isen Casio MT-40:st√§ yksinkertaisen Eddie Cochrann Somethin¬ī Else√§ imitoivan rutkutuksen, muokkasivat sit√§ hieman ja veiv√§t sitten King Jammysin studiolle. Rytmi julkistettiin 23. helmikuuta 1985 Jammyn oman sound systemin ja Black Scorpion soundclashiss√§. Kuten Jamaikalla usein esitelt√§ess√§ jotain ennenkuulumatonta, yleis√∂ meni tuollakin kertaa ns. p√§hkin√∂iksi ja Jammys pieksi skorpparit kasiviis‚Äďnolla. Jamaikalaisen musiikin suunta muuttui kertarytkyll√§, jonka laineissa keinutaan viel√§kin. Digi-digi!

Pika-forward vuoteen 2013: Sleng Teng -rytmiä ja härmäläisiä iskusävelmiä naittava Finntengs-proggis on päässyt toiseen seiskaan. Tämähän on kuulijasta riippuen joko täysin totaalista pastillia tai sitten parasta maailmassa. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Sleng Teng ja digireggae on muinoin kolahtanut ns. oikeasti ja täysillä, ja ihan kaikki, missä sitä käytetään, on kultaa. Kaiken takana on Sleng Teng, Tuhannen markan Finnteng, Sleng Teng kiertää... Ei näitä kenties ymmärrä, jos ei sisäistä jamaikalaisen musabisneksen kierrätysmentaliteettia tai tunne Sleng Tengin jokaista osaa henkilökohtaisesti. He who knows it, feels it, seen? (Taiteilijan havainnekuvassa kummankin Finntengs-seiskatuumaisen värit)

Tuomas Tiainen




Lukukertoja: 3109
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs