Pienet

Pienet - Huhtikuu 2015

17.04.2015


Bloodlash: Drowning Amidst the Nebulae Bloodlash: Drowning Amidst the Nebulae
Inverse

Progressiivista death metalia Meksikosta? No mikä ettei, ja pistetään pari enchiladaa sekä paukku tequilaa siihen kylkeen.

Progetettu kuolometalli on genrenä vaikea ja anteeksiantamaton, sillä pelkkä tekninen taituruus ei tee ketään autuaaksi, kun mutkikkaista kappaleista pitäisi kehkeytyä mielenkiintoisia, monipuolisia ja koukuttavia pienoisteoksia. Jatkuvana vaarana onkin kuulostaa vain yhdeltä niistä lukemattomista kilpakumppaneista jotka ovat seuranneet esikuviensa jälkiä liian tarkkaan, eikä Bloodlash pysty väistämään täysin tätä sudenkuoppaa. Kiekon neljä raitaa kietovat kyllä uskollisesti genren kiintopisteet reitilleen, mutta se oma soundi ja persoonallisuuden sokaiseva valo jäävät kyllä kokematta.

Parhaimmillaan soitto napsuu jo esimerkillisesti, mutta sekavat sovitukset ja puolivillaiset käännökset kesken kaiken torpedoivat kokonaisuutta tasaisin väliajoin. Käsittämättömin tyylillinen loikka mutalammikon keskelle on viimeisenä kuultava kaksiosainen In Gold & Blood, jonka jälkeen jopa avausbiisi Scythian Auroran erinomaisuutta on enää vaikea muistaa.

Mika Roth


Etsijät: Demo 2015 Etsijät: Demo 2015

Moni artisti ja bändi on kuvannut rakastumisen hetkeä kappaleissaan, mutta ensimmäisen demonsa julkaissut Etsijät osaa kertoa tuon tapahtuman suuruuden niin aseistariisuvalla tavalla Valokeila biisissään, että jo tuon takia bändille toivoisi pitkää ja hyvää elämää. Tyyliksi yhtyeelle on valikoitunut heleä pop, jossa on mukana selkeää folkin vivahdetta: huilu soi, kitaroita näppäillään säästeliäästi ja rytmiryhmä soittaa vain sillä voimalla mitä kulloinkin tarvitaan. Demon toinen raita, Alas katua, kertoo sekin rakkaudesta, mutta sävy on monta astetta synkempi ja niin tekstissä kuin soitossakin on reipas annos Kauko Röyhkän betonirealismia. Runotytön rakkaus voi olla vaarallista, eivätkä Etsijät ole tainneet vielä löytää sitä mikä saisi tällaiset tummat pop-kudelmat toimimaan.

Mika Roth


Florist: Fasten Seat Belts Florist: Fasten Seat Belts

Floristin toinen EP on saatteen mukaan äänitetty treeniksellä ilman sen kummempia hienouksia. Miksaus on tehty itse ja kun genrenä on huumaavasti soiva post-rock vallittelu, on bändillä käsissään kasa ongelmia.

Reilu kaksi vuotta sitten Desibelissä arvioitu Man Sell Rally Formula -esikois-EP sai kollega Saarikoskelta kokkareita soundipuolen puutteista, eikä kontrastien laimeus, äänipaletin lievä latteus ja rytmiikan puuttuva potku ole juuri muuttuneet ainakaan parempaan suuntaan. Neljä instrumentaaliraitaa luovat hieman päälle puolituntisen möhkäleen suuriäänistä post-rockia, mutta vaatimattomat soundit syövät soitosta värin ja sovituksista voiman. Suurin menestys koetaan mutkikkaasti nimetyn KYB Shock Absorber (Reuse spring) -raidan lopussa, mutta minkälainen helmi tästäkin olisi voinut kehkeytyä kunnon olosuhteissa ja riittävällä studioajalla? Näitä ajatuksia tulee pohdittua, kun diskanttivirta peittää suurimman osan mainioista ideoista alleen.

Mika Roth


Kantamus: II Kantamus: II

Metallin ja metelin äänekkäillä rajapyykeillä vaikuttava Kantamus pohti viimevuotisessa haastattelussa toisen kitaristin rekrytoimista trioa täydentämään. Onneksi näin ei ole käynyt, sillä mielestäni kolmikon karu, säröinen ja villi soundi on nykyisessä muodossaan toimivin mahdollinen.

Toisen julkaisunsa tiimoilla bändin soitto tuntuu rullaavan entistä maukkaammin, joten viiden biisin ja varttitunnin mittainen II viihtyy soittimessa pidempäänkin. Kipalenipun osaset liikkuvat kuin huomaamatta genrekentällä eteen ja taakse, sekä sivusuuntiin. Asianmukaisen sabbathmainen Häkki peittää tienoot stonerin huuruihin, kun taas avauksena kuultava Outo kupla voisi puolestaan olla jokin varhaisen Kornin unohdettu helmi, josta on vain karsittu turhat rönsyt pois lihakirveellä. II-levyn kummallisin pala on kuitenkin ankkuriraidaksi sijoitettu En pysy nahoissani, sillä tuo lähemmäs kuusiminuuttinen, raskassoutuinen ja uhkaava metallimetelimessu avaa mielenkiintoisia ovia isompilinjaisen musiikin suuntaan. Näillä näytöillä puheet tulevasta pitkäsoitosta kannattaakin ottaa taas esille, sillä kuuntelisihan tätä vaikka kolminkertaisenkin annoksen yhtä soittoa.

Mika Roth


Mindfall: Post-Apocalyptic Grind Mindfall: Post-Apocalyptic Grind

Oululaisista muusikoista koostuva Mindfall perustettiin viime vuonna, mutta bändi tuntuu löytäneen oman mukavuussektorinsa metallin kentiltä jo näinkin varhaisessa vaiheessa. Neljän kipaleen mittainen Post-Apocalyptic Grind saattaa luoda nimellään mielleyhtymiä telaketju/pikatuli-metalliin, mutta aivan kaikkein äärimmäisimpiin metallin ilmentymiin ryhmä ei sentään ulota soittoaan.

Viisijäsenisen ryhmän työstämät metallinpalat ovat keskimäärin neljän minuutin mittaisia, hieman deathin sukuisia, melodisia, sopivasti blast beatilla ryyditettyjä, riffeihin nojaavia ja käheämmillä vokaaleilla kuorrutettuja siivuja. Avausraita False Decisions – Fatal Actions on selkeimmin Göteborgin perintöä kunnioittava kuolotus, kun taas Dead Inside tuo kuvioihin mukaan jonkin verran jenkkimetallin juonteita – jäljet taitavat johtaa parin mutkan kautta aina Floridaan asti. Jäsenten rikas bändihistoria kuuluu valmiina soundina ja tiukkana soittona, sekä hämmästyttävän vahvana omana ilmeenä, joka lupailee ryhmälle loistavaa (tai synkkää, ihan miten vain) tulevaisuutta.

Mika Roth


Projektio: Demo 2015

Viiden vuoden ikään ehtinyt Projektio luo erittäin omanlaistaan suomenkielistä rock-musiikkia, jossa tunne, nyanssit ja herkät sävyt ovat keskeisissä rooleissa. Bändin soitto perustuu tuttuun kitara-basso-rummut –kolmioon, mutta uuden aallon ja melankolisen popin vetoavulla luoduissa biiseissä on silti huomattava annos myös sitä jotain muuta, jotain jota on kovin, kovin vaikea määritellä.

Yhtyeen soundi ja soitinten keskinäiset suhteet antavat Projektiolle jo selvän etulyöntiaseman moniin muihin bändeihin nähden, mutta ryhmän suurin ase on kaikesta huolimatta vokalisti Jennyn persoonallinen lauluääni. Tummempiin sävyihin kaartuva laulu ja paikoin miltei minimalistiseksi puristuva ilmaisu piirtävätkin lyriikat tehokkaasti ilmaan. Ja puhuttaessa teksteistä: siinä on Projektion toinen vahva piste, koska aidosti ajatuksia herättävää, väkeviä kuvia mielen kankaille maalailevaa ja sisäisiä ääniä puhuttelevaa lyriikkaa ei ole koskaan liikaa. Toivottavasti bändi ymmärtää julkaista enemmänkin kappaleitaan ja kenties jopa panostaa hieman enemmän julkaisuihin, sillä sanottavaa ja annettavaa selvästi riittää.

Mika Roth


Routakausi: Ikirouta Routakausi: Ikirouta

Kuinka kivaa onkaan keksiä itsensä uudelleen? Melankolista suomirokkia takova Routakausi osoittaa olevansa todellinen juppihippipunkkari, sillä taakse on jäänyt niin esikois-EP:n räyhäkäs punk kuin ”Dingo meets Hellacopters” –henkinen toisen EP:n kausi.

Kuten jo totesin, tässä ollaan uusien tuulien äärellä ja näistä selvin on ahdistuneen brittirockin kulma tyyliin varhainen Radiohead, jota kutitellaan jo Syli täynnä ilmaa -siivulla. Jotta kyse ei olisi mistään hiilipaperikopiosta, tuotos soitetaan vielä kuin jokin Kotiteollisuuden renkutus, mikä ei välttämättä ole se otollisin suodin tuotokselle. Toisaalla kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas/typerä Se voi olla, tai sit se ei oo on herrojen kunnianosoitus/ryöstöretki Status Quon suuntaan. Otetaan vielä Aknestikin tuoksuinen Silmät enkelin ja ainakin allekirjoittanut alkaa olemaan täysin suunta hukassa.

Routakausi voi näemmä olla sekä juppi, hippi että punkkari, mutta olisi hyvä valita näistä rooleista yksi joka olisi ylitse muiden, mikäli bändi mielii päästä eteenpäin melankolisen suomirockin ikiroutaisilla kentillä. Ei enää kaksois- tai kolmois-elämää, kiitos.

Mika Roth


Runneltu: Aivotyömaa Runneltu: Aivotyömaa

Runneltu on kuuleman mukaan tekemässä jatkoa viiden vuoden takaiselle Selkäranka-debyyttialbumilleen. Kuinka ollakaan studiossa ryhmä huomasi osan biiseistä istuvan huonosti tulevaan, enemmän metalliin kallellaan olevaan albumikokonaisuuteen, joten luomistyön roiskeissa syntyneet punk-räsäykset päätettiin nivoa omaksi EP:ksi. Neljän tuoreen rallin seuraksi yhtye otti uusintakäsittelyyn yhden vanhan raitansa, ja näin EP:n mitoiksi saatiin viisi raitaa ja noin kahdeksan minuuttia. Lyhyesti virsi kaunis.

Aivotyömaa on jotain hc-punkin, noise-rockin, thrashin ja grindin seutuvilta, asettumatta silti mihinkään näistä lohkoista suoraan. Avauksena kuultava Raivon vallassa on nipun ”arkistojen aarre”, mutta uusissa vaatteissa isku ei erotu, ainakaan epäedullisessa valossa, sisaruksistaan. Mikään viidestä sivalluksesta ei ylitä kahden minuutin haamurajaa, minkä ansiosta tempo on kiivas ja tunnelmakaan ei pääse lässähtämään edes eeppisessä, 109 sekunnin mittaisessa, Siantuntijat videobiisissä. Runneltu osaakin ajaa äänekästä hc-bussiaan juuri sopivalla vauhdilla, tarkkuudella ja innolla, jotta kuulijaa oikein harmittaa, että miksi ne nyt metalliin kääntyvät – hyvähän tämä olisi ollut jo näinkin.

Mika Roth


Slivers of Silence: Into Glistering Waters Slivers of Silence: Into Glistering Waters

Deathin, doomin ja perinteisen melodisen metallin paloista jo viidennen julkaisunsa luonut Slivers of Silence jatkaa vahvalla linjallaan. Siinä missä toissavuonna ilmestynyt The Cold Grey Swallows EP oli kiistaton askel eteenpäin, nostaa viiden biisin mittainen Into Glistering Waters bändiä entistä korkeammalle kotimaisen metallin portaikossa.

Selkeimmin kehitystä on tapahtunut vokaalien saralla, ja nyt pelissä tuntuukin olevan kaikki rahkeista irtoava, niin puhtaissa kuin karheissa osuuksissa. Yhtyeen soitto on timmiä, sovitukset onnistuneita ja tekstienkin teemoissa pysytään poissa lohikäärmeiden listimisestä ja moderneimmista sotatarinoista. Rohkeasti teemalevyksi kasvava tarina kertookin nuoren miehen kamppailusta elon poluilla, jotka ovat luonnollisesti synkkiä. Slivers of Silencen toinen EP on jo niin valmiilta tuntuva paketti, että parilla lisäraidalla höystettynä kasassa olisi ollut jo oiva esikoisalbumi. Jokohan tämän jälkeen olisi aika siirtyä pitkäsoittojen kantaan?

Mika Roth


U.F. Ojala: Olento / Havaintoja U.F. Ojala: Olento / Havaintoja
Joteskii Groteskii

Kuten me kaikki tiedämme, kiistattomia UFO-havaintoja tehdään joka vuosi lukemattomia. U.F. Ojalan kahden A-puolen seiskatuumainen sinkku on sen sijaan mielenkiintoinen ja persoonallinen rock-havainto. Kuka artistimme on, minkä planeetan miltä mantereelta hän tulee ja mistä tässä kaikessa on oikein kyse?

Kahden biisin ja vajaan seitsemän minuutin seikkailu rockin mikä-mikä-maassa ei anna läheskään kaikkia vastauksia, -mutta herra Ojala on selvästi mieltynyt aikajatkumomme 70-lukuun, ja etenkin tuon periodin progressiiviseen rokkiin. Olento rollaa kuin glamista vapautettu Marc Bolan ja Havaintoja särisee kuin säähavaintopallo Roswellin yllä, viskoen utuisia materiaalivirtojaan rock-sädettimien kautta meidän alkuasukkaiden niskaan. Voisiko abduktoitu ja alienisoitu Absoluuttinen Nollapiste synnyttää tällaista musiikkia? Mahdollisesti, mutta tarvitsemme enemmän havaintoja, jotta teoriat voidaan vahvistaa.

Mika Roth


Väärä vala Väärä vala: Demo 2015

Ensimmäisen demonsa synnytystuskista toipuva Väärä vala ei kiekon saatteen mukaan ole suunnitellut mitään tulevan varalle, mutta yhtyeen itsensä mukaan nimetyn demon perusteella suosittelisin ainakin bändin hengissä pitämistä. Ryhmän punkahtava suomirock kaikuu tuskaa kuin uuden aallon vaahtopäisimmät laineet konsanaan, mutta siinä missä monet ampuvat angstinsa annostelun yli, osaa viisihenkinen debytanttiryhmä osua juuri oikealle korkeudelle.

Junaraiteet toimii moitteetta ahdistetun rockin saralla ja Tappava ajatus hiipii kuin jälkipeitsamoinen luenta niskaan, mutta kiekon omalaatuisin – ja muistettavin – vetäisy on Missä sulaa maa. Tämänkään biisin sovituksesta en ole varsinaisesti tulessa, mutta jokin suoraviivaisessa numerossa viehättää. Pää on nyt saatu auki, joten ei muuta kuin hakemaan lisää inspiraatiota ja ahdistusta.

Mika Roth


Zombie Rodeo: Dia de Los Muertos Zombie Rodeo: Dia de Los Muertos

Neljä vuotta sitten perustettu fuzz/stoner/action -rockryhmä Zombie Rodeo aloitti julkaisutaipaleensa näyttävästi. Esikois-EP esitteli groovaavan rockin peruskuviot hallitsevan ryhmän ja In Love With The Dead EP vei junaa eteenpäin, mutta miten elävien kuolleiden ratsufestarit toimii nyt, kun kolme pitkää vuotta on kulunut?

Avausraita True Believer jauhottaa epäilijöiden suut viimeistään puolentoista minuutin kohdilla, kun raskaan rockin paine ja fuzzin käry saavat pään humisemaan. Tiinan munakas laulu istuu penkkiin kuin tuoppi kouraan, mutta Miikan häijysti mörisevään ja vinkuvaan kitaraan jäin kaipaamaan lisäpotkua. Asia paranee huomattavasti siirryttäessä kuulokkeisiin, mutta yhden päivän aikana livenä nauhoitetun paketin kanssa on jouduttu selvästi tekemään harmillisia puolikompromisseja soundien suhteen. Nämä ovat kuitenkin vähäpätöisiä ongelmia, sillä ns. suuri kuva on bändillä hallussa ja rodeon kyydissä ei pääse ikävystyminen painamaan.

Dia de Los Muertos yhdistää amerikkalaisen menorockin eteläistä päätä ja eurooppalaisen ahdistuksen suomaisemia innostavalla tavalla, mutta kuvassa on muitakin vaikutteita. Esimerkiksi Worrying Kind rokkaa hetkittäin kuin alkupään Led Zeppelin, joka on vain päätynyt Zodiac Mindwarpin kanssa samoille lauteille ja jos kuiskaan oikein hiljaa ”Black Sabbath”, ymmärtänette mistä on kyse. Maittava kakku, iskevää soittoa, kaikki osapuilleen kohdillaan – lisää tätä, kiitos!

Mika Roth




Lukukertoja: 2289
Facebook
Artistihaku
Pienissä myös