Pienet

Sinkut - Joulukuu 2023

12.12.2023

aeonatan: Sad Pisces

aeonatan on muusikko/tuottaja Jonatan Stenforsin sooloprojekti, jonka ensimmäinen sinkku polkaisee rohkeasti brittiläisen surinakitararockin ja postpunkin tummille kujille. Projektin avulla on kuulemma tarkoitus tutkia myös shoegazen ja industrialin mahdollisuuksia, mutta ainakin esikoisella kilinät, kolinat ja kengänkärjet saavat vielä olla suhteellisen rauhassa. Mikä sen sijaan pomppaa välittömästi eteen, on biisin vahva päämelodia ja tumma teksti.

En väitä nuoren The Curen olevan kaiken takana, mutta vaikea sitäkään suuntaa on täysin pois sulkea. Kitarat kaikuvat, surisevat ja särisevät, mutta pehmeä melodisuus pitää pintansa vallien välissä. Laulu on tyylille ominaisesti jätetty ohueksi pinnaksi kaiken ylle, mutta ysärinen ratkaisu toimii ainakin tämän biisin yhteydessä. Pörisevät kitarapilvet ovat tietysti olennainen osa kuvaa, vaan häviääkö fokus jo hetkeksi lähes viiden minuutin mittaisessa kappaleessa? Väittäisin näin käyvän ja suosittelisin latvojen trimmausta, jotta itse pääasia ei vellonnan keskellä unohtuisi. Pinnat rohkean hiljaisesta väliosasta ja soundin eheydestä.

Mika Roth

BAITTER!: Syöksykierre

BAITTER! on vasta kuluvana syksynä perustettu bändi, mutta mistään junnujoukosta tässä ei kuitenkaan ole kyse. Erittäin tikkuista noise rockia jossain hardcoren välittömässä läheisyydessä takova ryhmä koostuu mm. Void Cruiserin riveissä vaikuttavista tekijöistä, joten hartiat eivät lopu kesken. Ei, vaikka tähtäin on nostettu Black Flagin, Metzin ja kumppaneiden tasolle. Nyt mennään päätyyn asti, ja siitä vielä karmit kaulassa läpi.

Syöksykierre pyörittää metallista hardcore-silppuriaan lähes neljän minuutin ajan, eikä meno hyydy silti tippaakaan missään vaiheessa turpasaunaa. Sante, Antti, Lassi ja Teemu kiristävätkin oikeita ruuveja oikeista kohdin. Niinpä bändin aikoinaan ensimmäisenä valmistunut ja toisena julkaistu kappale iskee kuin miljoona volttia. Erityismaininta soundien totaalisesta raskaudesta ja raakuudesta, mikä ei kuitenkaan ole tuottanut väärällä tavalla sottaista jälkeä.

Mika Roth

BFP: Nälkämaa (feat. Áilu Valle)
manus

Vuoden 2022 Etno-Emma -voittaja BFP on yhdistänyt voimansa saamelaisen rap-artisti Áilu Vallen kanssa. Omat tekemiset sekoittuvat toisilta lainattuun ja väreistä syntyy paletin käyttäjille uusia sävyjä, kun Ilmari Kiannon ja Oskari Merikannon Nälkämaan laulua otetaan rohkein ottein käsittelyyn. Pohjoissaamenkieliset rap-osuudet ovat uuden ajan kulttuurihistoriaa, vaan kuinka kestävät hartiat isoksi käyvien odotusten painoa?

Näinkin tutun ja ikonisen teoksen kierrättäminen on kiistatta uhkarohkeaa puuhaa aina, sillä Kiannon ja Merikannon työ on erittäin tunnustettua ja rakastettua. Folkahtava soitto ja keinuva rytmi auttavat kuitenkin kummasti sopeutumisessa, eikä Aili Järvelän lämmin laulu ainakaan heikennä tilannetta. Alttoviulu ja huilu rikastavat aluskasvillisuutta ja yhdessä nämä kaikki erilaiset ainekset ovat saaneet aikaiseksi jotain uutta, positiivista ja raikkaan tuoreen kuuloista. Nälkämaa julistaa jälleen rakkautta maahan, jota kukaan ei voi omistaa, vaan joka taitaa lopulta omistaa meidät kaikki. Maastahan me tulemme ja maaksi tulemme taas.

Mika Roth

Dead City Monkeys: Heartbeat

Raflaavasti nimetty Dead City Monkeys on rokahtavaa, punkahtavaa ja metallista raskaampaa runttaa suosiva orkesteri, joka syntyi jyväskyläläisen baarin tiskillä kahden turkulaisen kohdatessa täsmälleen oikeissa olosuhteissa. Uransa neljännellä sinkulla bändi ruuvaa musiikkinsa metallisuutta aina vain jyrkemmäksi, ajaessaan samalla uutta rumpalia sisään systeemeihinsä. Kuinka siis otsikon sydän sykkii ja kenelle?

Rosoisella riffillä käyntiin potkaistava biisi lähtee ilman sen kummempia lisäkuvioita hakkaamaan itseään seinistä läpi. Pasin ärhäkkä laulu on komeaa kuultavaa ja Mr. Leaf lonksuttelee bassoaan, kuten näissä piireissä kuuluukin tehdä: voimalla ja asenteella, mutta silti paketin tiukasti kasassa pitäen. Soiton tiukkuus ja soundin kirpsakkuus nostavatkin alkuun melko tavalliselta soundaavan kappaleen lopulta vahvimpaan kolmannekseen. Sydän hakkaa voimalla ja veri kiertää niin että korvissa kohisee, toimii minulle.

Mika Roth

FER: Maple Tree

Napakan FER-nimen takaa löytyy tamperelainen laulaja/lauluntekijä Jennifer Markin, joka saatesanojen mukaan upottaa itsensä alternative popin tummaan avomereen. Debyyttisinkku Maple Tree on samalla ensimmäinen palanen ensi kevääksi luvatulta EP-levyltä, eli tämä luku on vasta alussa. Markinin itsensä säveltämä ja sanoittama kappale ei ankkuroidu mihinkään tiettyyn aikakauteen soundeillaan, vaan kyseessä on ilahduttavan ajaton pop-numero.

Heleä soundi on kirkas ja kohottava, svengistä voi vetää mielleyhtymiä aina kuusariin saakka, mutta nätisti kerrostettu äänimaisema pitää taivaat kirkkaina. Hattua pitääkin nostaa tuottaja Sami Saaren kädenjäljelle, joka pitää olennaisen keskiössä ja saa reilusti alle kolmeen minuuttiin mahdutettua kaiken oleellisen. FER pohtii tekstissä yhdessäoloa ja eroamista, muttei tunnu päätyvän lopulta oikein mihinkään. Puun lehvät humisevat ja asiat vain tapahtuvat, mikä jättää lievästi kelluvan ja hämmentyneen fiiliksen.

Mika Roth

Jaakko Aukusti: Breathe
VILD Music

Jaakko Aukusti on elektronisesti vahvistettua vaihtoehtopoppia luova tekijä, jolla oli kelpo vauhti päällä 10-luvulla. Tuli pienjulkaisua, albumikin ja mukavasti huomiota, mutta sitten taisi iskeä jonkinlainen henkinen käsijarru päälle. Nyt toinen studioalbumi on viimein tulossa ja sen ensimmäiseksi palaseksi on nostettu Breathe. Kyseessä on samalla yksi levyn vanhimmista raidoista, jo yli viisi vuotta sitten demotettu elektromaistiainen.

Vuorokaudenajoista Breathe sijoittuu unettomaan aamuyöhön, kun ajatusten kaistoilla taustakohina ja vilinä estää nukkumisen. Melodiassa on samaan aikaan aamun kohottavuutta ja yön kaihoa, aivan kuin oltaisiin kahden maailman rajalla. Menneet vuodet huomioiden tuo on tuskin tahatonta, mutta isoksi kerroskakuksi kasvava äänten elektroninen pienoissinfonia pitää oleelliset osansa kasassa. Puolivälissä lähes äänettömiin katoava kappale ei varsinaisesti murra jälkimmäisellä puoliskolla muureja, mutta jokin tarvittava muutos tapahtuu ja biisistä jää toiveikas jälkitunne. Näennäisen huoleton ja silti tarkkuudella kasattu äänimosaiikki.

Mika Roth

Julia Delgado: Sitä ennen
Alakulttuuritalo

Julia Delgado on folkahtavaa musiikkia luova laulaja/lauluntekijä, joka julkaisi debyyttisinkkunsa keväällä 2021. Toisella virallisella julkaisulla kuullaan Delgadon rinnalla kitaraa, viulua ja kontrabassoa, jotka luovat yhdessä vahvan ja persoonallisen intiimin tunnelman. Kaikki kunnia taiten soitetuille soittimille, mutta fokus tahtoo silti kiinnittyä Delgadon vivahteikkaaseen lauluun ja sanoihin. Vaikea sanoa, mikä tässä on unta ja mikä totta, ja onko sillä väliä.

Väliä sen sijaan on kokonaisuudella, sanojen ja sävelten yhteen kutomalla hetkellä. Delgadon ja soittajien yhdessä sovittama kappale keikkuu kärryillään kuin huomaamatta lähes viiden minuutin mitan. Rytmi on toki alati alla, voit tuntea tempon ja nuottien hitaan ryöpsähtelyn. Silti aika tuntuu samaan aikaan matelevan ja valuvan – hyvällä tavalla. Melodian annetaan päästä paremmin irti kertosäkeessä ja osasten summa vain kasvaa ja kasvaa. Toivottavasti tällä erää jatkoa ei tarvitse odottaa puoltatoista vuotta, tosin sinkun virallista julkaisua pitää odotella vielä perjantaihin saakka.

Mika Roth

Kaita Isäri Seppälä: Psykologinen ongelma
Soit Se Silti

Kaita Isäri Seppälä on kotimaisen rock-kentän kummajainen, jolta ilmestyi jokunen lupaava sinkku vuonna 2017. Energiset siivut keräsivät mukavasti huomiota, mutta jostain syystä orkesterin toiminta hyytyi lupaavan alun jälkeen. Yksi pandemia myöhemmin on koittanut paluun aika ja se tehdään säkenöivällä, rennon rullaavalla ja vastustamattomalla kitararockilla. Tarina ei kerro onko paluu pidempikestoinen, joten otetaan nyt edes se mitä saadaan.

Harri Lindin kipparoima orkesteri pamauttaa nostalgisen jytärockin savuttavan koneen käyntiin ja vahvan 70-lukulainen soundi puskee estradille lupaavat pilvet. Glamin kimalletta ja säihkettä on mitattavia määriä, eikä suomenkielinen rock käänny ainakaan masentuneen suomirockin puolelle. Ei, vaikka teksti pyöritteleekin henkisiä dilemmoja ja pimeää puolta. Rokkailu on kovaa, mutta jääkö tämä nyt hiukan kesken, kun kahden ja puolen minuutin jälkeen ei tulekaan mitään väliosaa, vaan kaikki loppuu kuin seinään.

Mika Roth

KAJO: Kun koitan pelastaa kotini

KAJO soittaa kirkasotsaisesti suomenkielistä poppia, joka leikkii rohkeasti 80-luvun soundeilla ja ajatusmaailmoilla. Loppuvuodesta 2020 ilmestynyt debyyttialbumi Periferia sujahti ilmestyessään allekirjoittaneelta täysin ohi, mutta niin kävi noina päivinä toisaalta monelle muullekin kelpo kiekolle. Kuluvan vuoden toisella sinkulla KAJO on huolissaan maailman tilasta, niin yksilöiden kuin suurempienkin kokonaisuuksien osalta ja kasarius on nyt vahvuus.

Kun koitan pelastaa kotini ei ole niin naiivi, kuin mitä otsikosta voisi päätellä, vaan asioita lähestytään tekstin puolella lähes tieteellisellä tavalla. Kuinka voikaan muuttaa ihmisyyttä, joka tahtoo vain enemmän ja ei juuri välitä siitä mitä ahneus tekee planeetalle. Nopea rytmi, tarttuva melodia ja kuulaan kirkkaat soundit auttavat ainakin biisiä tarttumaan ja juuri alle kolmeen minuuttiin kirittävä siivu selviytyy jopa kornihkosta laukkakompistaan pienin naarmuin. Saran vokaalit, Sakun kitara ja Juhon nopsa synabasso ovat vahva kolmikanta, jota tuetaan vain tarvittavalla lisällä elektronisia juttuja.

Mika Roth

Kimpatrik: Bombardien

Kimpatrik nimen takaa löytyy Hakim Hietikko, joka on tehnyt komeaa uraa metallivokalistina. Vaan soolona homman nimi onkin lievästi toinen, eli perinteisempi kitaravetoinen, melodinen ja isosti jytäävä hard rock. Tekijälleen uusi suunta ei kuitenkaan lähtenyt aukenemaan aivan itsestään. Töitä saatiinkin puurtaa pidempään, ennen kuin visio kirkastui. Eihän tämä ole taatusti sitä mitä monet vokalistilta odottivat, mutta sydäntään tulee seurata.

Ja onneksi Hietikko on kuunnellut itseään, sillä Bombardien on nostattava, kiihdyttävä ja virkistävän vetävä biisi. Juna lähtee jyskyttämään raskaalla vaihteella, mutta jouhevasti. Alle minuuttiin ehditään jo käydä läpi säkeistön puoligrungeinen puoli ja nousta Rainbow-universumista laskeutuneen kertosäkeen niskaan. Ysäriä sujautetaan 70-luvun soundin taskuun ja muhkeat kiipparit sekä taustalaulut viimeistelevät kaiken. Väliosan raskas rypistely pamahtaa ehkä jo progemetallin puolelle, mutta lasketaan yhä osumaksi.

Mika Roth

Markomallow: Alien
Primusound

Markomallow on helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä, joka on kuluvan loppuvuoden aikana julkaissut jo kolme sinkkua, jotka kaikki ovat tuoneet jotain erilaista esiin melankolista ja silti samaan aikaan toiveikasta indiepoppia luovasta artistista. Tanssittavammat edeltäjät saavat seuraa puhtaasta balladista, jossa pohditaan oman sielun syvyyksiä. Saatetekstissä puhutaan talviballadista, joka on kuvaavana terminä kiehtova. Talvi saattaa muuttaa meitä monin tavoin, eikä tulevan kevään tilanteista voi koskaan olla täysin varma.

Kaihoisa melodia nojaa vahvasti pianoon ja vokaaleihin, joiden takana muut äänet saavat lähinnä tukea ja taustoittaa kertomusta. Kansikuvan henkilö tuntuu päätyneen väärään paikkaan valkoisissa vaatteissaan ja sama vieraantuneisuus leimaa kertomusta. Kylmänä joulukuun yönä voit kokea olevasi vieras vieraassa maassa, mutta muutoksen tuntu ja sen hyväksyminen tuo myös tyytyväisyyden väreitä. Kaiken ei kuulukaan olla aina kuten ennen ja talvikin on vain yksi vaihe kaiken olevan suuressa kiertokulussa.

Mika Roth

Mist Descends: Hexagon

Mist Descends on melodista metallia soittava helsinkiläinen yhtye, jonka alkusanat lausuttiin jo lähes vuosikymmen sitten. Bändiltä on vuosien saatossa ilmestynyt hyvä pino sinkkuja, mutta jostain syystä ne kaikki ovat jääneet Desibeli.netissä huomiotta. Seitsemäs kerta (mikäli laskuni ovat kohdillaan) kuitenkin toi kuusikon musiikin viimein kohdalleni. Hexagon on osa tulevaa EP:tä, mutta myös universaali muoto. Biisin fiktiivinen avaruusmatka taustoittuu jopa Saturnuksen pohjoisnavan valtaisasta kuusikulmiosta, jolle astrofyysikot ovat kovasti etsineet selitystä.

Mist Descends viskaa tilanteeseen sopivaa mystisyyttä peliin ja naisvokalistia komppaava miesääni lisää usvaisuutta, mutta foliohattuja ei sentään tarvitse kaivaa esiin. Melodisuutta vaaliva soundi on perinteisen metallinen, lievästi gootahtavallakin vivahteella. Vokaalit ja kitarat ovat kärjessä, koskettimista kammetaan väliosiin teatraalisuutta ja rytmiryhmän työnä on pitää moottori käynnissä. Viisi minuuttia on haastava mitta sinkulle, mutta Hexagonin kulmat kestävät, etenkin kun viimeisen minuutin aikana sovitus laventaa näkymiä.

Mika Roth

Our Hands Tied: Personal Narrative

Jyväskyläläinen metalcore-yhtye Our Hands Tied on saanut kalasteltua mukavasti huomiota ensimmäisillä sinkuillaan, joten väkipyörään kannattaa piiskata vain lisää vauhtia tässä vaiheessa uraa. Yhtyeen musiikki seilaa genren synkemmällä ja rajummalla laidalla, mutta kaiken roson ja räiskeen alla on myös melodisuutta ja monipuolista vääntöä.

Itse asiassa Personal Narrative on rakenteensa puolesta hetkittäin hyvinkin kimuranttia ja mutkikasta vääntelyä, kunhan rosoista ja pistelevän piikikästä pintaa vain raapii riittävästi pois päältä. Kitara ehtii moneen paikkaan eri soundeja hyödyntäen, eikä vokaaleissakaan kavahdeta käyttää osapuilleen kaikkea raa’asta huudosta melodiseen lausuntaan. Biisi on silti kuningas ja tässä tapauksessa superenerginen riffilonkerohirvitys osoittaa suoranaisia suuruuden merkkejä. Uuttakin materiaalia on kuulemma tulossa, joten keskisuomalaisten siirtoja kannattaa seurata, jos kimurantimpi äärimetalli sattuu olemaan juttusi.

Mika Roth

Sanna Salovuori: Rakas nuku vaan

Helsinkiläinen kauniin karsittua ja folkahtavaa musiikkia luova laulaja/lauluntekijä Sanna Salovuori on tehnyt tekstejä ja laulanut laulujaan jo taaperoiästä. Musiikista uran itselleen luonut artisti osuu uudella sinkullaan johonkin oleelliseen. Yhdessä Mikko Kuustosen kanssa kahdenkeskisessä jamisessiossa syntynyt biisi on niitä kappaleita, jotka vain menevät ihon alle ja tuntuvat kertovan paljon tekstiäänkin enemmän.

Rakas nuku vaan kiteyttää oivalluksen hetken. Kertoja ymmärtää, että tapahtui tämän hetken jälkeen mitä tahansa, sielut ovat kiinnittyneet toisiinsa nyt lopullisella tavalla. Vaikka maailma veisi mihin on syntynyt side, joka tulee pitämään kaksi jollain tasolla yhdessä. Melodinen ja melankolinen kappale on yhtäältä hiukan surumielinen, koska kaikkia mahdollisuuksia ei ole pystytty hyödyntämään, mutta huominen voi tuoda muassaan uuden maailman. Eikä muuta tarvita kuin ajatus, ymmärrys, oivallus kaikesta mahdollisesta. Biisi on aiheensa tavoin varovaisen äänekäs, harmoninen, hiljainen ja silti jotain suurempaa julistava.

Mika Roth

Se Toinen: Kuulemma
Alakulttuuritalo

”Kaikki tarvii rakkautta, kuulemma”. Tuohon yksinkertaiseen lauseeseen kätkeytyy paljon tunnetta ja jännitettä, kun sitä perkaa ja pohtii tarkemmin. Se Toinen esittää siis kappaleen rakkaudesta, tosin totutusta poikkeavalla kulmalla, empimisen sotkiessa kuvioita ja asioiden jäädessä leijumaan. Pehmeän groovaavaa ja svengaavaa musiikkia suomeksi esittävä artisti saattaa virittää pientä sivujuonta, mutta läskiksi kappaletta ei (onneksi) päätetä vetää.

”All you need is love”, lauloi joku joskus, mutta tämän siivun kertoja ei ole ollut pitkään aikaan moiseen toimintaan virittyneellä tuulella. Soulahtavan siivun edetessä ajatus alkaa kuitenkin kiehtomaan ja hiipiikö puseroon jopa inha katumuksen varjo, kun kertoja oivaltaa tilaisuuden tulleen ja ehkä myös jo livahtaneen käsistä? Kevyesti soulahtava poppis ei pyri olemaan elämää suurempi hetki, vaan heittää ainoastaan kertojaansa järisyttävän ajatuksen ilmaan: mitä jos sittenkin?

Mika Roth

SILANDER: Täysikuu

SILANDER on nuori helsinkiläinen artisti, jonka debyyttisinkku ilmestyi itse asiassa jo lokakuun puolella. Desibeli.netin sähköiseen postilaatikkoon promopaketti kopsahti kuitenkin vasta lähempänä adventteja, eikä sinkku taida jäädä ainoaksi, koska mukana tuli kahden muunkin biisin lyriikat. Elektroninen poprock soi modernina ja urbaanin öisenä, eikä SILANDER (onneksemme) turvaudu helppoon äänisupervallitukseen, vaan Täysikuu soi vallien välissä.

Teksti käsittelee unettomuutta, täysikuu saa monet eri tavoin sekoamaan, vai syytämmekö vain kuuta omista toilailuistamme? Epävarmuus leimaa tekijää, elämän tapahtuessa ympärillä ja lähettäessä signaaleja niin kovin monella eri taajuudella. On kiire, pitää ehtiä, täytyisi ymmärtää ja olla niin etevä sekä nokkela – päälle kaatuvat seinät saavat biisin tuntumaan nopeammalta, mutta ahdistus jää puuttumaan. Nopea syke on miellyttävää, samoin vokaalien melodiat ja vinhasti risteilevien ajatusten verkko. Melkoinen esikoissinkku, johon kannattaa ehdottomasti tutustua, mikäli uudempi elektroninen poprock ensinnäkään maistuu.

Mika Roth

Stråle: The Heart You Tore Apart
FDA Records

Melodiavetoista alternative metallia takova Stråle on yksi niistä yhtyeistä, jotka pandemia viskasi bussin alle. Helmikuussa 2020 ilmestynyt debyyttialbumi Bourbon Souls ei saanut Euroopan-kiertuetta tuekseen ja uutta tulemista on sittemmin saatu odottaa. Stråle jatkaa uuden vokalistin kera ja muista yhteyksistä tuttu Daniel Jakobsson pistääkin parastaan peliin tuoreella sinkulla, joka on samalla tulevan toisen pitkäsoiton ensimmäinen maistiainen.

The Heart You Tore Apart viskaa heti alussa kaiken peliin ja iso soundi kohoaa komeasti kohti tähtiä. Kuulija saa runsaasti omaksuttavaa, kun kitara, vokaalit, rytmiryhmä, plus mausteet puskevat päälle, mutta äänimaisema ei kuitenkaan tukkeudu missään määrin. Itse asiassa sovitus pitää palikat näppärästi erillään, jolloin osasista voi nauttia ja samalla kaikkialla vaikuttava melodia pääsee pureutumaan kunnolla ihon alle. Tarttuu nopeasti olematta kuitenkaan sokerisen tahmea, näin meneviä rockmetallihippusia tulee purkittaa.

Mika Roth

Tiia Karoliina: Pavlovin koira
Bämä Label

Tiia Karoliina on suomirapin kentällä jo vuosia vaikuttanut artisti, joka pisti jokunen aika sitten pystyyn oman levyfirman Helena Roudan kanssa. Alkoi uusi totaalisen vapauden aikakausi, jonka myötä Tiia Karoliinan ensimmäinen soolosinkku on kirjaimellisesti vapauden julistus. Nyt ei kukaan sano, kuinka säkeistöjä pitäisi hioa ja tekstejä muuttaa.

Pavlovin koira ei kuitenkaan viesti vallan humaloittavasta vaikutuksesta, vaan Tiia Karoliina peruuttelee ironisesti ja katselee somen vääristämää maailmaa omalta oksaltaan. Olemmeko me tykkäystemme summia? Onko kaikki todella vain kiinni digitaalisista sydämistä, nostoista, kehuista ja jaoista, jotka säteilevät fyysiseen maailmaan? Jykevästi rullaava räp ja tyylikkään uhkeasti toteutettu tuotanto rakentavat iso ja pientä kuvaa samaan aikaan, eikä alle kolmeen minuuttiin kirivästä raidasta löydy huomautettavaa. Säkeistöt toimivat, kertsi ja tuotanto myös. Peukutankin siivua innolla, ja vain sisällön itsensä takia.

Mika Roth

Vallilan Unelma: Lohtukeloja

Tummaa elektropoprockia soittava Vallilan Unelma tunnelmoi ja maalailee taivaanrantojaan kiireettä leveämmillä siveltimillä, tai se on ainakin henki duon ensimmäisellä virallisella sinkulla. Pasi ja Oona ovat jo kokeneita tekijöitä musiikin saralla, joten lastentauteja ei tällä sinkulla sairastella. Väriä ja säröä äänimaisemaan tuovat myös punkmusiikin suuntaan johtavat juuristot, joiden ansiosta lopputulema on ilahduttavan persoonallinen.

Kaikki alkaa sinivalaan sydämestä, joka on tekstin mukaan henkilöauton kokoinen. Tuo toteamus on ensimmäinen porras ja askel ajatusten ketjussa, jonka seuraavat tasot ovat tietysti taas aivan erilaisia. Dreampopahtava taustahumina ja alleviivaavan mietteliäästi lausutut tummat vokaalit ovat aineksina tuttuja, mutta kun kaveriksi annetaan takovaa (ja silti riittävän verkkaista) rytmiä, sekä säröistä kitaraa, on käsissä jotain arvokkaaksi osoittautuvaa. Lohtukeloja ei pyri räjäyttämään kaavoja sateenkaariksi, vaan se koittaa ennemminkin löytää tutuista väleistä tartuntapaikkoja. Lupaavasti koho jo nykiikin, joten lisää tätä, kiitos.

Mika Roth

VANNI: VVV (feat. Kipinät-kuoro)

VANNI on tämänkertaisen sinkkukoosteen kiehtovimpia tapauksia. Hiljaisempaa, melodisempaa ja tunnelmiltaan erittäin vahvaa musiikkia luova kotimainen orkesteri on hankala boksittaa mihinkään tiettyyn suuntaan, tyyliin tai genreen. Periaatteessa Kipinät-kuoron kanssa esitetty biisi on poppia, mutta puhallin-, sekä jousisoittimet laajentavat tyylikarttoja mm. folkin ja soulin pergamenteilla. Mittaakin kertyy huimat plus kuusi ja puoli minuuttia.

VVV on saatekirjettä lainatakseni anteeksipyytelemätön taideteos naiseudesta, jonka karu kauneus on orgaanista ja ikiaikaista. Kappaleen kerroksellinen rakenne ja avara äänimaisema täyttävätkin horisontin, mutta hellästi ja rakastaen. VANNIn ei tarvitse huutaa ja silti sanoissa tuntuu olevan huutomerkkejä, nuoteissa tunteiden räjähdysten roiskejälkiä. Jouset kaartelevat kauniisti ja lopussa päädytään lähes gospelmaisiin tunnelmiin, kuoron noustessa jousten rinnalla ja kohottaessa kattoa aina vain korkeammalle.

Mika Roth

Lukukertoja: 1141