Pienet

Sinkut - Joulukuu 2019

15.12.2019


Antti Ruutu: Loppuun saakka Antti Ruutu: Loppuun saakka
Mark My Tunes

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva laulaja/lauluntekijä Antti Ruutu on viimeisen parin vuoden ajan luonut hiljalleen soolouraa, mutta musiikin parissa mies on vaikuttanut jo ainakin 90-luvusta lähtien. Muillekin biisejä kirjoittanut Ruutu toimi aikoinaan Kuopus-yhtyeen biisintekijänä ja vokalisti-basistina. Ryhmän julkaisut eivät ole tuttuja, mutta soolomateriaali on ainakin paineetonta ja kiireetöntä kitarapoppia.

Uusin soolosinkku Loppuun saakka rakentuu naurettavan yksinkertaiseen kitarakoukkuun, joka kuitenkin tarttuu nopeasti ja pitää otteensa, niin, loppuun saakka. Hyväntuulisen ja kiireettömästi teemansa ympärillä kaartelevan kipaleen ydin on pyynnössä, jossa toista kysytään vierelle ja pysymään siinä loppuun saakka. Eihän kukaan tiedä päiviensä määrää, mutta tokihan loppumatkasta voisi tulla se kaikista mahtavin osa taivalta, kun asenne on kohdillaan. Etenkin kertosäkeessä tarttumapintaa löytyy yllin kyllin ja Ruutun sympaattisen simppeli laulutapa silaa hyvälle elämälle maistuvan raidan. Pinnat vielä pienestä kitarasoolosta, joka istuu paikalleen täydellisesti.

Mika Roth


Human Cell Signals: Wonder
Eclipse Music

Human Cell Signals on sellisti Harri Topin ja kantelisti Noora Laihon muodostama duo, joka luo rohkeita crossover-versioita rockin klassikoista, mutta myös omaa musiikkiaan. Toisinaan runsaammin elektronisesti höystettynä, toisinaan taas lähes täysin akustisesti. Wonder-sinkku pohjustaa tietä ensi vuoden puolella julkaistavalle pitkäsoitolle, tarkkojen päivämäärien yhä puuttuessa.

Wonder on siitä ihmeellinen kappale, että se on samaan aikaan mitä selvimmin länsimaisen populaarikulttuurin hedelmä ja jotain tyystin erilaista ja uutta. Instrumentaali-kappale kolisuttelee klassisen musiikin porstuaa, sipaisee elokuvista tutun ja sopivasti etnisyyttä sisältävän historian lehtiä, mutta on silti kevyt ja tuore. Soittimia ja efektejä ei käytetä runsain mitoin, jokaisen äänen ja yksityiskohdan seistessä paikallaan silkasta tarkoituksesta. "You little wonder, little wonder you" lauloi David Bowie aikoinaan, enkä voi kuin yhtyä herran sanoihin.

Mika Roth


Hurtta (feat Noora Alexandra): Just nyt Hurtta (feat Noora Alexandra): Just nyt
3rd Rail

Musta-Lista kokoonpanosta tuttu räp-mies Hurtta avasi vuoden melko tummissa tunnelmissa, kun Edelleen raiteilla pelasi pienellä kosketinkoukullaan. Vuoden toisessa päässä ollaan jo kaivamassa omaa hautaa ja pistämässä haulikkoa suuhun, kun elon harmaus ja toivottomuus ovat viemässä kertojasta voiton. Melkein nyt ainakin.

Kertoja toteaa heti ensimm√§isess√§ lauseessa olevansa yksin√§inen luuseri ja biisin melankoliset soundit jatkavat suomalaisugrilaisen murheen jalostamista aiempaakin myrkyllisemm√§ksi liemeksi. Mutta kuinka ollakaan, Noora Alexandra liittyess√§ mukaan kertos√§keess√§ on koukku tiukasti kuulijan korvassa. Eiv√§tk√§ mustuuteen kaatuvat rivitk√§√§n ole lopulta niin mahdottoman tappavia, koska yl√§puolella saattavat sittenkin laulaa enkelit kun rauhaan vain p√§√§st√§√§n. √Ą√§rimm√§isen riisuttu soundipaletti pelaa ja Hurtta osaa hy√∂dynt√§√§ vahvuutensa kovalla prosentilla. Ei t√§m√§ t√§st√§, ja siit√§h√§n me juuri tyk√§t√§√§nkin.

Mika Roth


Jade: Piirrä kartta minuun Jade: Piirrä kartta minuun
Jademagia Music Oy

Jaden debyyttisinkun luvataan olevan suurisoundista ja hypnoottista indiepoppia, mikä ei ole ihan vähän sanottu näinä popin kultapäivinä. Aiemmin muille kappaleita kirjoittanut Annika Tello osoittautuu kuitenkin melkoiseksi tunnelmienluojaksi ja ensimmäisellä kappaleella eeppiset soundimaisemat asettuvat jo kuin luonnostaan paikoilleen.

Kuten kansikuvan syd√§menmuotoinen jokikin jo vihjaa, tarinassa kerrotaan rakkauden voimista, sek√§ etenkin rakkauden kyvyst√§ muuttaa karuinkin maisema ja kivikkoisinkin syd√§n lempe√§ s√§teilev√§ksi valonl√§hteeksi. L√§heisyyden kaipuu ja toivon pieni valonkaje valaiset my√∂s kappaleen sisuksia kauniisti. Jaden laulu on kaiken avain, jota elektroniset taustat kehyst√§v√§t yhdess√§ v√§hien taustalaulujen kanssa. Aaltomaisesti etenev√§ biisi ei kest√§ kuin kolme minuuttia, mutta eip√§ lis√§toistosta olisi en√§√§ hy√∂ty√§k√§√§n ollut. J√§in kaipaamaan selvemp√§√§ kulminaatiopistett√§ tai kohokohtaa, koska tarina j√§√§ kuin roikkumaan ‚Äď tai ehk√§ ongelma on vain vastaanottavassa p√§√§ss√§.

Mika Roth


Jere Valkonen: Laulu Jere Valkonen: Laulu
Eclipse Music

Laulaja/lauluntekijä Jere Valkonen omaa taidon luoda pienistä folkrockin palasista arjen ihmeistä kumpuavia pop-sinfonioita. Siinä missä kevättalvinen Pehmeä posti EP asteli herkin askelin kuoleman vakavien kysymysten äärellä, on tuore sinkku kuin reipas harppaus noista varjoista aurinkoon. Toki menneisyyden varjot ovat läsnä, mutta niinhän ne ovat jokaisella meistä.

Laulun alku kuulostaa ja vaikuttaa hieman valaiden laululta, mikä tuskin on vahinko, kunnes kertoja lähtee hitaasti kutomaan outoa tarinaansa. Kuulenko palasia elokuvista ja muista fiktiivisistä tuotoksista? Kenties, ja mitäpä tuolla on väliä, kun rivien väleihin jää riittävästi tulkinnanvaraa. Kuulaan painotonta poppia pienellä folk-fiiliksellä varustettuna ja runsaalla melodisuudella, peruslinjan pysyessä silti minimalistisen rajattuna. Ensi vuonna julkaistavan esikoisalbumin avaussingle nostaa rimaa hiljalleen, joten ensi vuotta odotellessa.

Mika Roth


Joni Ekman: Kaupunki Joni Ekman: Kaupunki
Soit Se Silti

Joni Ekman on rock’n’rollin sissi ja ikuinen kaukopartiomies, jonka tekemisiä on viime vuosien aikana tullut seurattua alati karttuvalla kiinnostuksella. Jotenkin onnistuin missaamaan Jouni Ekman & Koira -yhtyeen Uskon musiikkiin -albumin julkaisun aiemmin tänä vuonna, mutta mitäpäs noista kun tuore sinkku on lähes kahdeksan minuutin mittainen rock-annos.

Aiemmin useimmiten alle neljään ja kolmeenkin minuuttiin asiansa boogaavan retrorockin avulla kiteyttänyt Ekman on siis saavuttanut uudet, eeppiset rajat, mutta onko Kaupunki koko mittansa veroinen veto? Ensimmäiset puolitoista minuuttia ovat oikeastaan silkkaa alkuhuminaa, eikä lopussa viimeinen puoli minuuttia ole juuri tuota tähdellisempää venyttelyä, joten jäljelle jääkin vain kuusi minuuttia. Sen Ekman kulkee pumppaavan basson, maalailevan chrisreaskittailun ja retroisten koskettimien kera kuin tyhjää vain, boogien puksuttaessa yhä selkäytimessä. Puolessa välissä siloteltu soundi saa terää kitarasoolosta, joka tuodaankin oikein isosti eteen. Saatesanojen AOR-henkisyys jäi ehkä osin saavuttamatta, mutta aurinkoiset fiilikset löysivät kyllä perille.

Mika Roth


Joy Regwan: Virtaa Joy Regwan: Virtaa
Stupido Records

Nuori helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä Joy Regwan julkaisi kesän kynnyksellä kaksi sinkkua, joista päädyin tuolloin arvioimaan englanninkielisen Back Aliven. Kuinka ollakaan se toinen biisi nousi pieneksi hitiksi ja suomenkielisen materiaalin ketjua jatkaa onnistuneesti Virtaa. Kaikille kaipaaville sydämille omistettu kappale on keväällä julkaistavan esikoisalbumin kolmas sinkkulohkaisu, jonka myötä artistin luoma kuva vain syvenee ja täydentyy.

Kaipaavat syd√§met, menneet mahdollisuudet ja nykyhetken tuntemattomuus ‚Äď siin√§h√§n sit√§ on materiaalia, josta ty√∂st√§√§ kaihoisaa, voimallista ja puhuttelevaa musiikkia. Regwanin upea √§√§ni r√§j√§ht√§√§ t√§yteen voimaansa viisiminuuttisen raidan viimeisell√§ osuudella, mutta ennen noita hetki√§ neito ehtii jo kietoa kuulijan sanojensa ymp√§rille. Merkitt√§v√§ palanen on my√∂s melankolisesti soiva s√§hk√∂kitara, sek√§ j√§lkimm√§isell√§ puoliskolla t√§ysin uuden rintaman avaava trumpetti, tai jokin l√§helt√§ liippaava soitin. T√§m√§ siivu ja etenkin sen p√§√§t√∂sosa sai kylm√§t v√§reet juoksemaan selk√§√§ pitkin toistuvasti.

Mika Roth


Koskelan Halli: Alla varjojen maan Koskelan Halli: Alla varjojen maan

Koskelan Halli pohti alkuvuodesta ilmestyneellä Tuonelan valssi (Saat loistaa) -sinkullaan suuren muurin tuonpuoleista maailmaa, sirkusmaisen soiton ja selkäpiitä hyytävien huutojen sotkeentuessa kitararockin palasiin. Helsinkiläiset rokkarit jatkavat tummien aiheiden parissa, uuden biisin käsitellessä oman menneisyyden pitkiä varjoja, joita yksikään meistä ei voi paeta. Ei niin mitenkään, vaikka oli alla sitten kuinka nopea kiesi tahansa.

Rahdun epämääräisiä ovat siis ajatukset ja tunteet, ja twinpeaksmaisesta hongasta on työstetty myös biisin äänimaisema, joka luo vaikutelmia amerikkalaisten loputtomien maanteiden kaiken häivyttävistä mittakaavoista. Toisessa kupissa olen havaitsevinani lievää Miljoonasadetta, jostain sieltä Nuoli ja väri -ajoilta, eli syvissä ja ravinnerikkaissa vesissä uidaan. Kahden ja puolen minuutin kohdilla rock kerää hetkellisesti enemmän massaa, mutta homma ei missään vaiheessa hajoa viikatemetalliksi. Ja onneksi näin, sillä kaiholla pääsee aina pidemmälle näillä teillä.

Mika Roth


Kupittaa: Propagandaa Kupittaa: Propagandaa
Komitea

Kupittaa saavutti mukavasti huomiota uuden vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä, minkä jälkeen turkulainen ryhmä päätyi pitämään enemmän ja vähemmän pysyvää taukoa. Nyt hiljaisuus on kuitenkin ohitse ja pieni lisäroso bändin rokkaavassa soundissa on päivittänyt Kupittaata mukavasti 20-luvun alun maailmaan.

Biisi käynnistyy historian summaamisella ja edessä avautuvan uuden ja vaikeamman maailman toteamisella. Tässä maailmassa kun ei auta, vaikka kääntäisi sen toisenkin posken ja yrittäisi olla laupias samarialainen. Propagandaa soi ärtyneenä, kitaroiden kiertäessä tahkonkiven lailla urallaan, mutta vaikka biisi on tavallaan raskas, on se kupittaamaisella tavalla myös vaivattomasti siivilleen nouseva ja siten sujuva. Siivet ovat vain rahdun raskaammat verrattuna aiempaan. Viimeiselle minuutille säästetty kitarasoolo ja asianmukaisesti paukahtelevat rummut ansaitsevat maininnan, kun 90-luku pistää vielä päätään esiin.

Mika Roth


M: Anne Neville ja auringonpimennys M: Anne Neville ja auringonpimennys
Solina Records

M, eli Minja Koski, jalosti soundinsa huippuunsa alkuvuodesta ilmestyneell√§ N√§yt√§n miss√§ asun -albumillaan. Harvat akustiset soittimet, usein ennemminkin lausuntaa muistuttava laulu, sek√§ kurissa ja minimalistisina pidetyt elektroniset taustat ‚Äď kaava ei sin√§ll√§√§n ole uusi, mutta M vain saa uutettua siit√§ viel√§ sen ylim√§√§r√§isen kymmenen prosenttia enemm√§n, jonka ansiosta h√§n erottuu massoista vaivatta.

Eikä kunnianhimo ja rohkeus ole ainakaan vähenemään päin, sillä Anne Neville ja auringonpimennys -kappaleen teksti on itsensä William Shakespearen kynästä, ymmärtääkseni Richard III -näytelmästä. Verta ja tragediaa, murhetta, valitusta ja kuolemaa, eli kaikki Shakespearen tunnusomaiset elementit ovat mukana, mutta M osaa pitää tunnekuohut aisoissa ja kaiken murskaavan pienenä. Pienistä paloista on syntynyt jälleen yksi uusi luku, joka toistaa mennyttä ja lisää siihen ripauksen persoonallista taikaa.

Mika Roth


Maustetytöt: Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään Maustetytöt: Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään
Is This Art!

Maustetytöt on mielenkiintoinen menestystarina, jonka esikoissinkku Tein kai lottorivini väärin osui kerrasta keskelle kansallisen melankoliamme kultasuonta. Eikä tällä kaavalla voi tietenkään edes epäonnistua, kun Leevi and the Leavings ja asianmukaisen matalatekninen soundipaketti huipentavat hävyttömän tarttuvaan melodiaan ja kurjuuden kurakoissa pestyihin teksteihin. Esikoisalbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan nosti panoksia ja nyt on koittanut jo ensimmäisen uuden sinkun aika.

Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään -kappale on ymmärtääkseni kuulunut jo jonkin aikaa bändin repertuaariin, mutta vasta nyt se on päätetty levyttää. Ja hyvä näin, sillä kyseessähän on puhdas muotovalio rockballadien saralla. Eikä tässä nyt sivellä mitään babysiirappia seinille, vaan asioiden simppeli voima ja läheisen korvaamattomuus vain todetaan mitä suorimmin. Laulu on paljasta, samoin taustat, mutta homma toimii ja en voi kuin nostaa kädet pystyyn. Ehdottomasti vuoden parhaita slovareita, ihan tässä tulee tippa linssiin vailla pienintäkään ironiaa.

Mika Roth


Mea: My Cocoon Mea: My Cocoon

Laulaja/lauluntekijä Mea osui mielestäni napakymppiin soulahtavalla Roses-kappaleellaan, eikä edeltäjäänsä rauhallisempi Cages ollut sekään lainkaan hullumpi numero. Tuore My Cocoon vie rauhoittumisen kuitenkin tyystin uusille tasoille, biisin tasapainoillessa jo suoranaisen hiljaisuuden rajamuureilla.

Alle kolmen minuutin mittainen My Cocoon on oikeastaan rakennettu vain muutamasta ainesosasta. Kaiken ytimessä on tietysti Mean laulu, jonka syvyys ja sävyisyys ovat elintärkeitä valttikortteja. Vokaalien rinnalla kuullaan koskettimia sekä eri tavoin muokattua sähkökitaraa, minkä ansiosta äänimaisema on eteerisen ilmava, höyhenen kevyt ja kuin painottomana kohti taivaita kohoava. On täysin kuulijasta kiinni jääkö My Cocoon jo turhankin hattaraiseksi numeroksi, mutta omasta mielestäni nimenomaan Mean laulun kautta kappale herää eloon ja ansaitsee paikkansa lupaavasti kasvavassa sinkkuketjussa.

Mika Roth


Olli Pekka: Tulen kosketus Olli Pekka: Tulen kosketus
Texicalli

Olli Pekka leikitteli kesällä jo vanhan ja tutun Nukkuvan stadin kanssa, eikä mielestäni lainkaan hullummin. Tällä erää modernin soulin urbaani syke on vaihtunut kenties hieman luontevammin suomalaiseen makuun istuvaan americanan ja suomirockin yhteenliittymään, jossa sähkökitara kuljettaa karavaania sankarinuotein eteenpäin ja soundi on lavea kuin preeria.

Tulen kosketus -kappale kertoo ymmärtääkseni rakkauden liekkien polttamista sormista, jotka antavat varoitusmerkkejä, mutta innostavat samalla siirtymään aina vain lähemmäs korventavan lämmön lähdettä. Ettei tässä nyt vain kävisi kuitenkin Ikarokselle aikoinaan, ja mitä ensinnäkään on se toivo ja onni, jonka perässä niin moni meistä juoksee huomaamatta ympärillään olevaa onnea? Teemahan on tuttu ja niin on myös muoto, mutta kasarirockin kanssa tanssiin lähtenyt Olli Pekka osaa käännellä kiviään siten, että sammaleet rapisevat sivuun. Jo pidempään musiikin saralla viihtyneen miehen soolodebyytti ilmestyy keväällä 2020 ja jo kuullun perusteella albumista tulee monimuotoinen ja mielenkiintoinen kokonaisuus.

Mika Roth


Planeetta 9: Rakkauden ateisti Planeetta 9: Rakkauden ateisti
Taulamaa Records

Kerrassaan upean nimen omaava Planeetta 9 jatkaa laadukkaiden pienjulkaisujensa ketjua ja Rakkauden ateisti on kappaleena jälleen vahva lenkki jo yli kaksi vuotta jatkuneessa ketjussa. Tämänkin tarinan takaa löytyvät oikean elämän karikoiden jättämät jäljet, joiden käsittely musiikin muodossa on terapeuttista niin tekijöille kuin taatusti osalle kuulijoistakin.

Rakkauden ateisti ei usko enää mihinkään näkyväistä ja käsinkosketeltavaa suurempaan voimaan, kohtalosta nyt puhumattakaan. Ehkä me kaikki olemmekin vain biokemiallisia koneita ja viisaita apinoita, mutta jostain syystä pystymme silti tuntemaan. Vai pystymmekö? Tummasävyinen rock rutistaa metallisista soundeista pinnoitetta kappaleelle, joka samaan aikaan flirttailee popahtavan tarttuvuuden ja rujon raskauden kanssa. Vokalistin pehmeä ääni ja taustalla vaanivat koskettimet ovat valtteja, siinä missä herkullisen rouhea kitarasoundikin, eli paketti alkaa olemaan ihailtavan tukevasti kasassa.

Mika Roth


Rohkeat kuvat: Syksy Rohkeat kuvat: Syksy

Mitä mä siinä voitan kyseli Oulusta Helsinkiin joukkomuuttanut Rohkeat kuvat kesäisellä sinkullaan. Epävarmaa on elo myös nyt, mutta kun bändi lupaa Nobelin arvoisen kertsin, niin odotukset Syksyä kohtaan kohenevat ihan silmissä.

Okei, kyllähän kertosäe kieltämättä vie kuin pässiä narusta, mutta onneksi syksyisen haikea ja lehtiä puolinopeasti puista alas tiputteleva kitarapoprokkis ei nojaa vain yhteen ässään. Vokaaleissa kuullaan viidestä jäsenestä neljää, vaikka liidi selvästi jääkin yksille harteille. Myös kitarat soivat runsaina ja ysärin kukkeina, eivätkä kuusikieliset ole ainoita eturiviin tunkevia soittimia. Bändi osaa kuitenkin pitää hanat juuri sopivasti puoliaukinaisina, minkä ansiosta Syksy soi värikkäänä, dynaamisena ja loppua kohden hivuttaen kasvamalla. Ensi vuoden puolella julkaistavaa Hauskaa, mutta ei koskaan enää -debyyttialbumia odotellessa, ja olihan se kertsi ainakin Nobelanerin arvoinen.

Mika Roth


Sakea Ilta: Ainoa Sakea Ilta: Ainoa

Jyväskyläläinen poprock-yhtye Sakea Ilta iski saapikkaansa napakasti lattiaan, kun kesän korvalla ilmestynyt Ei palvota surua -albumi toi iloa eloon. Energisten numeroiden jälkeen olikin lievä yllätys, kun Ainoa osoittautui surumieliseksi balladiksi, jossa haikaillaan menneen rakkauden mahdollisuuden perään. Tokihan bändi korosti Desibeli.netin haastattelussa materiaalinsa leveyttä ja aiemminkin ryhmä on valjastanut slovareita sinkuiksi, mutta yllätyin silti.

Enkä suinkaan lähde tässä kiviä viskomaan rockin nimissä suu vaahdossa, koska totta puhuen itse biisi ja sen ytimessä hohtava melodia ovat täyttä asiaa. Ja kun lievistä totutteluongelmista pääsi ylitse, lähti Ainoa jo lupaavasti tarttumaan korvanipukkaan. Erityishuomion ansaitsevat hillityt soundit, joissa on kuitenkin luonnetta ja rosoa. Kitaran helkkyessä, rytmiryhmän soittaessa osuvalla voimalla ja vokaalien tiputellessa rivejä ei voikaan olla liikuttumatta rakkauden haudalla.

Mika Roth


The Grammers: Keys to the Galaxy The Grammers: Keys to the Galaxy
V.R. Label Finland

The Grammersin kohdalla vuosi 2019 on julkaisurintamalla kulkenut mielenkiintoisilla raiteilla, arkistojen kaappien kolistessa ja rymistessä classic rockin unohdetuista helmistä. Yhtye on näet käynyt koko vuoden läpi vanhoja pöytälaatikoitaan ja syystä tai toisesta aikoinaan sivuun sysätyistä biiseistä on kasvanut melkoinen helmiketju. Nyt on koittanut joulun aika ja viimeinen pala kalenterista on planetaarinen päätösraita Keys to the Galaxy.

Planetaarinen ei t√§ss√§ yhteydess√§ tarkoita onneksi samaa kuin pomp√∂√∂si, joten galaksin avaimet saadaan k√§yty√§ l√§pi alle nelj√§ss√§ minuutissa ja ilman modulaatioita sun muita euroviisuh√∂mppi√§. Terhakkaa rockia edustava siivu saa ‚Äď j√§lleen kerran ‚Äď pohtimaan sit√§, miten t√§llaisia aarteita on osattukin heivata kyydist√§, mutta onneksi Rest of the Best -kokoelma korjaa samalla kertaa useammankin oikeusmurhan. Upeaa tuplakitarointia, rouheat vokaalit ja rytmiryhm√§ vie kelkkaa eteenp√§in vauhdilla, joten kaikki on kuten pit√§√§kin. Ja nostetaan viel√§ tonttulakkia sille faktalle, ett√§ vuoden mitalle levitetyst√§ sinkkunipusta l√∂ytyi vain yksi tolppalaukaus, kaikkien muiden siivujen upotessa verkkoon.

Mika Roth


Verona: Ikkuna Verona: Ikkuna

Verona on materiaalin kirjoittavan Maruska Veronan ja sen sovittavan Paavo Malmbergin muodostama popduo, jonka kesällä julkaisema Odutus/Toivo -sinkku on osoittautunut pitkässä juoksussa kestäväksi raidaksi. Ikkuna-kappale jatkaa samoissa elektronisissa äänimaisemissa, joissa valveen ja unen rajat hämärtyvät siinä missä toden ja haaveidenkin.

Kenen ikkunaa kertoja tarkkailee ja miksi kulunut aika tuntuu ennemminkin raskaalta verholta kuin kevent√§v√§lt√§ seuralaiselta? Kaiken voi ymm√§rt√§√§ tietysti allegoriaksi p√§√§ttyneest√§ suhteesta, jossa toisen onnellisuus ja uusi el√§m√§ tuntuvat kirvelylt√§ vanhoissa haavoissa. Laulu muuntuu j√§lkimm√§isell√§ puoliskolla ahdistuneeksi kuiskailuksi elektronisten √§√§nten takoessa uhkaavammin, rikkovammin ja musertavammin. Ja juuri kun kaikki tuntuu r√§j√§ht√§v√§n osiinsa, siirtyy tarina j√§lleen alkuun ‚Äď ikkunan, ja kenties hieman el√§m√§nkin tuolle puolen. Rakkaus tekee meist√§ romantikkoja ja hirvi√∂it√§, joskus jopa samanaikaisesti.

Mika Roth


Vilma Talvitie: Mies kaukaisen maan Vilma Talvitie: Mies kaukaisen maan

Vilma Talvitie on ehtinyt julkaista musiikkia jo useamman nimikkeen alla, mutta jotenkin olen onnistunut väistämään niistä jokaisen. En siis tuntenut edes tämän moneen taipuvan pop-laulajan Valma & Varsinaiset -yhtyettä, mistä painan pääni häpeillen alas. Mutta mitä tarjoaa Talvitien ensimmäinen soolosinkku?

Rajat ylitt√§v√§st√§ rakkaudesta kertova kappale liikkuu tutuilla linjoilla, laulaja/lauluntekij√§n keve√§n popin kasvaessa pitk√§lti koskettimista ja laulusta. Toki taustalla kuullaan soundillista maalailua ja hieman viuluakin siin√§ sivussa, mutta koskettimien ja vokaalien keskin√§inen kisailu on se punainen nuora, jonka kautta kappale el√§√§ ja hengitt√§√§. Yhteen pieneen hetkeen, vahvimpiin mahdollisiin tunteisiin ja hetkess√§ hullaantumiseen sukeltava tarina on kuin pieni lomafilmi, jossa sielu p√§√§see irti j√§rjen ja arjen rutiinien rautaisista kahleista edes lyhyeksi hetkeksi. Jotain hypnoottisesta vetovoimasta kertonee se, ett√§ nelj√§ minuuttia tuntuu toistuvasti kest√§v√§n v√§hint√§√§nkin tuplaten ‚Äď ja sanon t√§m√§n vain positiivisessa mieless√§.

Mika Roth




Lukukertoja: 1476
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs