Julkaistu: 04.03.2007
Arvostelija: Mikko Heimola
Vantaalainen pelikauppa Savepoint on julkaissut ilmaisjakeluun kokoelmalevyn, joka esittelee 33 pääosin aloittelevaa yhtyettä, enimmäkseen raskaan kotimaisen
musiikin eri aloilta. Biisejä tuplalevyllä on kokonaisuudessaan 37, joten kaikkien käsitteleminen yhden arvion puitteissa on käytännössä mahdotonta. Tässä
siis poimintoja.
Voiton perinteisessä hevi/hardrock-sarjassa vie Trinity, jolta on kokoelmalla peräti kaksi biisiä: ykköslevyn avaaja Hardbreak Ridge, joka onkin todella maukkaalla huutokertsillä varustettu ralli, sekä Ace of Spades
-niminen trad-veisu. Siihen yhtye ei kyllä saa ihan tarvittavaa draivia, mutta kyllä se tätä kokoelmaa piristää. Huono ei ole myöskään Grudge`s Claw`n Iron
Maiden -henkinen Vision Weaver.
Raskaalla linjalla vakuuttaa Chaosweaver,
joka lataa Flaming Rainiin
melkoisen määrän eeppistä synaa, erityylisiä vokalisointeja ja blackmetalille
tyypillistä kakofoniaa. Biisi tosin alkaa lupaavammin kuin jatkuu, ja muidenkin
kuulemieni biisien perusteella bändin kannattaisi miettiä, miten se saa parhaat
hetkensä (joita riittää) kantamaan paremmin koko biisin matkan. Levyn paras
raskaampi veto taitaa tulla kuitenkin Embreachilta, jonka yli
seitsenminuuttisessa Taken Downissa on kaikkea mahdollista, melodisesta
melankoliasta korinaan ja runttaukseen. Biisi pysyy myös yllättävän hyvin
kasassa, missään vaiheessa ei tule oloa, että se toistaisi liikaa itseään.
Chaos
Infinitumin Landscapessa sen sijaan kaikki kuunneltava on siinä,
millaista rytmistä jännitettä rumpalin ja kitaristien välille rakennetaan.
Muuten tässä biisissä ei ole oikein tarttumapintaa, mutta yhtyeellä on soitto
hallussaan niin hyvin, että pienellä maustamisella tästä voi tulla jotain
hienoakin.
Olen hehkuttanut Profusea
joillakin
foorumeilla jo niin paljon, että alkaa
nolottaa, mutta ei voi mitään: bändi erottuu tältäkin kokoelmalta niin kirkkaana
tähtenä, että arvioimisesta ei meinannut tulla mitään, kun Fire It Outin
jälkeen vaihdoin aina kuuntelemaan yhtyeen omaa promolättyä. Tämäkin biisi on
erinomainen yksilö, tarttuvaa viiden minuutin progea Faith No Moren tyyliin.
Kokoelman muita tämäntyyppisiä yrittäjiä ovat Wankers of the
Zoo Crew, joka on
myös selvästi FNM:nsä kuunnellut: Mr. Fletcherillä liikutaan
nu-metallihtavasta sylkyräpistä kosketintaustaiseen tunnelmointiin. Hyvä yritys,
lisää tällaista, mutta treenatkaa vähän enemmän. BoneFleshDollsin voisi
hetken
kuvitella pyrkivän maksimaaliseen urpouteen ja brutaaliuteen, mutta kyse saattaa
olla vain huumorista: death-jurnutuksen lisäksi bändi taitaa myös
keskikaljajatsin, ja muutenkin biiseissä on ihme hämyilyä Mr. Bunglen ja
vastaavien hengessä. En voi suurin surminkaan sanoa bändiä erityisen "hyväksi",
mutta tällainen eklektisyys ansaitsee aina maininnan.
Goottiosastossa vaikutuksen tekee erityisesti Disaeroplane, jota en tiedä mitä helvettiä
he yrittävät nimellään viestittää, mutta No Resurrection on kuulas,
jännästi kompattu goottiballadi, jossa maltetaan olla menemättä hevijynkytyksen
puolelle kuin ihan pikkaisen - hyvä niin. Shiverin goottimetalli sisältää
enemmän muistumia Sentenced-vainaasta, etenkin kun nimibiisi kulkee
eteenpäin aika kivan pianokoukun saattelemana. Tästä kuuluu kyllä läpi, että
yhtye ei ole viettänyt (kertaakaan) aikaa samassa huoneessa...
Suomenkielisistä junttametalliyhtyeistä Dilemma malttaa väliin olla
junttaamatta kokonaan, kuten Lampi-biisin synkässä, kaartelevassa
manauksessa. Murhatussa maassa huomio kiinnittyy kuitenkin ennen kaikkea
musertaviin kitaroihin. Laulusuoritukset kaipaisivat kyllä hiomista. Sotahuudolla on myös varsin
tekninen ote murskacoressaan, ja Käännä mun pää kuulostaa joka
kuuntelulla hyvältä, vaikkei oikein mieleen jääkään.
Kokoelmalle on eksynyt myös joitain varsin eksoottisia valintoja. The Booby Prizen
Sister on kitarointinsa puolesta vähintään yhtä paljon Dire
Straitsia kuin heviä, ja Telefon Combon kepeästi
pomppivassa rockabilly-vedossa Sweet Memory ei ole sitä ensinkään.
Jälkimmäinen on kyllä erinomainen biisi, stemmalaulut vielä kuntoon. Hevin
rajamailla kulkee myös Laava, joka
sanoo itse soittavansa "maailmanlopun suomirokkia". Tämä on erinomainen
luonnehdinta, sillä hitaasti etenevissä biiseissä (Tulisade & Pornoa
ja pomminteko-ohjeita) on vahva tunnelma, mutta myös rasittavasti päähän
jäävän kertohokemat.
Kokonaisuutena levy oli kiehtova paketti. Volyymin vuoksi sen kuunteleminen
alusta loppuun on varsin raskas kokemus, ja tyylien kirjon vuoksi tämä tuskin
tällaisenaan vetoaakaan kovin moneen. Se tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden
bongata tuoreita kotimaisia kykyjä: levyn parhaista bändeistä tulemme varmasti
kuulemaan vielä.
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.