Eri esittäjiä: Cash Only - A Tribute To Johnny Cash
Julkaistu: 20.11.2002
Arvostelija: Janne Kuusinen
Bluelight Records
Tribuuttilevyn idea on kyllä kaunis. Muusikothan ovat, tai ainakin heidän pitäisi olla, yhtä suurta perhettä yli tyylirajojen. Tribuuttilevy saa samat sympatiapisteet kuin esim. Helsingin Senaatintorilla järjestetyt crossover-konsertit.
Nyt kuullaan 15 erilaista versiota Käteis-Jussin kappaleista. Toiset artistit ottavat enemmän vapauksia, toiset pitäytyvät alkuperäisessä saundissa tai poljennossa. Jokainen kuulija löytää omat suosikkinsa. Tämmöinen itsestäänselvä tribuuttilevyarvosteluklisee tulkoon jo tähän alkuun.
Miellyin eniten Bluelightin “tallin” omien artistien esityksiin: niistä tulee parhaiten ilmi tekemisen into, se, ettei ole tarvinnut huorata eri tyylilajien välillä. Mm. Whistle Bait, Aikka Hakala ja Rock-Ola & The Freewheelers ovat suurelle yleisölle tuntemattomia genre-nimiä, joiden uskon olevan eniten Asialle omistautuneita. Kun sirotellaan esiintyjien joukkoon Anssi Kelan ja Kari Tapion kaltaisia kuuluisuuksia, niin se on erittäin hyvä veto, joka tuo ansaittua gloriaa pienemmillekin artisteille. Ennen kaikkea tämäkin kokoelma todistaa, että Suomesta löytyy aivan käsittämättömän hyviä juurimuusikoita, ei pelkästään kapellimestareita. Ei tarvitsisi lähteä häntä koipien välissä Jenkkiläänkään keikalle.
Cash Only on tekijöidensä näköinen, vaihtelevuudessaan hyvin nautittava paketti. Radikaaleimmillaan esim. I Walk the Linestä on jätetty jäljelle vain sanat Honey B & T-Bonesin toimesta, kun taas Jackson on hyvin lähellä originaalia Dallas Waynen ja Erja Lyytinen & Dave’s Specialin esittämänä. Jotenkin hämmentävä on Waynen loppukommentti piisin fade-outin aikana: “I don’t have any cash at all”...?
Mieleen jäävät myös Tuomari Nurmio & Korkein Oikeus - quasimodo-Cash - versio kappaleesta Belshazzar nyrjähtäneine rumpukomppeineen, Dave Lindholmin & Keystone Copsin cajun-rock-haitarimausteinen Folsom Prison Blues sekä Knucklebone Oscarin todella tinkimätön ja munakas Cocaine Blues. Hillbilly-osaston takaa Jussi Syren & The Groundbreakers: ji-haa! Sellaista dobro- ja banjohässäkää kun kuulee, niin heti alkaa serkkuflikka näyttää houkuttelevammalta (sori, oli pakko). Vastineeksi taas Red Hotin I Still Miss Someone on hieman encoren kuuloinen, ja Eero Raittisen hitaampi versio The Long Black Veilistä tuo mieleen tv:n sketsiohjelman musiikkinumeron, jonka loppumista odottaa, vaikkei esityksessä sinänsä mitään vikaa olekaan. Mutta jokaista häiritsevämpää asiaa (mm. Kari Tapion reinikaisenglanti) kohden tuppaa löytymään ainakin yksi positiivinen helmiä sioille - viba (esim. Pepe Ahlqvistin hyvä englanti).
Musiikki on iloinen asia, joka yhdistää nytkin erilaisia ihmisiä samalle levylle. Ei tämä spektaakkeli ole, mutta ei se liene sellaiseksi tarkoitettukaan. Onpahan vaan pieteetillä tuotettu taidonnäyte, joka toivottavasti vähentää musiikkirasismia maailmasta.
Jos nyt jotain negatiivista muuten tyylikkäästä kokonaisuudesta haetaan, niin äänitysaikojen ilmoittaminen kansivihossa tuntien tarkkuudella ei oikein iskenyt. Siitä kun tulee maallikolle semmoinen vaikutelma, että artisti on vain käynyt studiossa muutaman tunnin ajan hutaisemassa kappaleen kokoon ja poistunut kassan kautta. Mehän tiedämme, ettei asia niin ole.
Tiedämmehän?
Eri Esittäjiä
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.
Levyarviot
18.05.2010
Kommenttien keskiarvo:
"Olen itse harrastanut musiikkia lähinnä äänilevyjen kautta ja vuosikymmenten takaisia äänitteitä sisältävien julkaisujen levykansien mielenkiintoinen detalji ovat tarkat äänitysssessiotiedot - jopa kellonaikoineen.
Vielä 1960-luvulla kantriartistit paiskoivat kovalla ammattitaidolla koko LP:n kasaan kolmessa neljän tunnin studiosessiossa. Cash Only -levyn kellonajoilla halusin viitata tähän ja tuoda esiin sen tosiasian että levyn voi edelleenkin tehdä niin."