• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Eri esittäjiä: Miettinen - pieni rockhistoriikki 1979-2000 (4CD)

Gaga Goodies

Kulttuurissa eivät pelkät tähdet riitä. Pitää olla myös niitä jotka ne tähdet löytävät ja vielä tärkeämpää, osaavat ne myös muille esiintuoda. Innostujia. Yksi merkittävimmistä suomalaisen rock-musiikin innostujista on sukunimellään tunnettu Miettinen - toimittaja, radiojuontaja, deejii, kirjailija, tapahtumanjärjestäjä, levymoguli, tee-se-itse-mies ja uranuurtaja... Kuulapäänäkin tunnettu harvempihiuksinen mutta sitäkin komeampikalloinen mukava mies. Ilman Miettisen joskus päättömyyteen asti kannattamattomia innostumisia, hehkutuksia ja ponnisteluja etenkin suomalainen punk- ja garagerock-kenttä olisi huomattavasti harvempi. Tuore musiikillinen historiakatsaus todistaa että maku on myös huomattavasti laaja-alaisempi. Vaikka komeaan neljän levyn boxiin paketoitu, Miettisen moninaisten yhtiöiden kiinnityksiä kartoittava Pieni rockhistoriikki 1979-2000 pitää sisällään pääosin unohdukseen vaipuneita tähdenlentoja, on 80 biisin joukossa näytteitä myös sellaisilta tuntemattomuuksilta kuin Hassisen kone, Hybrid Children, Mana Mana ja The 69 Eyes - kulttisuosikeista 22 Pistepirkko, Jolly Jumpers ja Karkkiautomaatti puhumattakaan.

Punkin vallankumouksesta kaikki lähti ja niin lähtee myös kronologinen kokoelma. Se, Vandaalit, Ypö-Viis ja SIG monien muiden muassa ovat vielä enemmän innokkaita kuin viimeisen päälle hiottuja hittikoneita. Toisaalta, punkissa se innostus on ensiarvoinen piirre ja kaikista Miettisen löydöistä löytyy se jokin, tarpeellinen pilke minkä vuoksi yhtyeet ovat paikan saaneet. Jos Miettinen musiikillisena scouttina on ollut (ja on kai edelleen) erinomainen, ei miehen bisnesosaaminen ole ihan samalla tasolla. Siksi levy-yhtiöitä on niinkin monta Hilse-levyistä Gaga Goodiesiin - onneksi lähipiiristä on löytynyt Epe Heleniuksen kaltainen kyky, joka useamman kerran on lunastanut Miettisen rahallisesta pulasta - ja saanut samalla Hassisen koneen ja Juliet Jonesin kaltaisia menestyjiä talliinsa.

"Kotimaisen rockin sivukujien historiaa", tiivisti Miettisen kollega Pauli Kallio boksia Soundissa. Kyllä niinkin pieneen tietoisuuteen jääneet yhtyeet kuin Tinneri Mustavalkoisine maailmoineen, Miettisen ja akseliveli Rami Kuusisen oma Erkki & Esinahkat Hitleri on hyvä jätkä -läppineen tai Mekaaniset Kakut Mä voin kertoa sulle -töksäyttelyineen ansaitsevat kaikki paikkansa musiikillisissa muistelmissa. Hassisen koneen Kolumbia-orkesteri pitää jo sisällään sen psykedeelisen kipinä millä Ismo Alanko kööreineen on ratsastunut siitä asti. Kasarikolea mutta kaunis Belaboris ja lontoolainen letkeä rähinärock-retkue The Dogs D´amour ovat ihan ansaitusti mukana kahdella kappaleella. Juliet Jonesin sydän tuplaa vasta kakkoslevyllä lyhyemmän nimen alla.

Kakkoslevyn avaa vain pikavisiitillä Miettisen huomassa käynyt 22 Pistepirkko. Juliet Jones jatkaa englanninkielellä, Wanna-Bees ja Teenage Kicks riekkuvat koukukkaasti ja Dolkows aloittaa synkistelykierteen, jota syventää niin korkealla kaarella pohdiskeleva Kosmonauts, sumuinen Psychoplasma kuin synkistelyn kotimainen kulmakivi Mana Mana. Kumikamelin muovinen viidakkovoodoo Pieni puinen poika on paketin parhauksia, Paskan neljätoistasekuntinen Sad Vacation jatkaa siitä mihin Erkki & Esinahkat edellisellä levyllä jäi. Livin´ Dropsin kiireettä hymyävä Hummin´ Bird, The Autobiographical Dancersin näppäilevä Heaven ja Astro Lanesin haikean kaunis Kill Me ovat kaikki mainioita teoksia. The 69 Eyes ei Sugarmanillä ole vielä se myöhempien aikojen goottimumisija vaan aika suoraviivainen rokkiretkue. Poverty Stinksin raukean akustis-melankolinen Paranoid-versiointi on pelkkä kuriositeetti.

Kolmas luku esittelee lisää niin Wanna-Beesiä, Psychoplasmaa, punk-veteraani Vandaaleja kuin Dead Allisonin karvaista rokkipaahtoa. Isebel´s Pain hullun kiilto silmissä pyörteilevä tumma rock, Jolly Jumpersin rosoinen aavikkojumitus, Skin & Bonesin väkevä veivaus ja Going Publicin popimpi askellus tuovat uutta verta kokonaiskuvaan. Tulevista legendoista tutuimpia nimiä ovat luonnollisesti tiukka rokkihaara Hybrid Children ja ihan omanlaisensa ilmaisun airut Karkkiautomaatti.

Päätöslevyllä sävyt ovat monipuolisimmat. Sister Rayn veikeä rokkihaara, Karkkiautomaatin hyvällä tavalla pöljä Niin oot kaveria ja Miettis-yhtyeitä edustava huumorihumppayhtye Eino Hurtta & Rahjanpojat soljuvat suhteellisen sulavasti peräkkäin. Toki sitä Miettis-geneerisintäkin autotallirokkisoundia piisaa - isoimpana nimenä ehkä länsinaapurin Backyard Babies. Fellow Reptilesin Stooges-pastissien kaltaiset lämmittelyt ovat paketin tyhjänpäiväisintä antia. The Weirdtonesin jylhä rautalanka, Luxury Spitin raukea säröindie ja Sugarrushin riemukas voimapoppi toimivat edelleen vahvasti. Herkempiä puolia tarjoilevat edelleen kotimaan kärkikastiin heleämmän kitarapopin saralla kuuluvat Ben´s Diapers ja Cartoon Tree. Garagemmalta puolelta täytyy mainita Atom Heartin Bliss ja voimapopimmalta kaarelta Mental Market.

On neljän levyn ja 48-sivuisen zinen selaamisessa urakkaa, mutta tylsäksi se ei käänny. Paketin määrällinen arviointi on siinä mielessä haastavaa että eihän tässä arvioida biisejä itseään vaan sitä kuinka kattavasti se kuvaa Miettisen kädenjälkeä, kuinka hienosti se on toteutettu ja kuinka paljon siitä innostuu? Vaikka Miettisen levymoguliura on tällä erää (ehkä miehen itsensä omaksi parhaaksi?) takanapäin, ei kuulapään vainua pysty kiistämään. Soittolistatkaan eivät pysty pilaamaan alakulttuurin kuhinaa. Ja voisin veikata että kirjailijan uraan panostavan herran viinestä löytyy vielä muutamia yllätysnuoliakin...