Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 21 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Eri Esittäjiä: V2 – Jäätynyt enkeli
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

King Foo Entertainment

Kesällä 2004 julkaistu ensimmäinen Vares-elokuva osoittautui kovaksi menestykseksi valkokankaalla, mutta elokuvan soundtrack jätti vielä melkoisesti toivomisen varaa – ainakin allekirjoittaneen kirjoissa. Keskinkertaiseen ja keskitempoiseen suomirokkiin nojannut kiekko kun uhkui yhtä paljon vaaraa ja vauhtia, kuin naapurin kukkahattutädin ilkeästi lapsia pihalla mulkoileva puudeli.

Toimintaelokuvien jatko-osat ovat tunnetusti aina edeltäjiään kovempia ja onneksi sama logiikka pätee nyt myös Vareksen soundtrack-levyyn. Tällä kertaa Eput ja Patet ovatkin saaneet väistyä metallisemman mäiskeen tieltä, kun nahkahousuihin, risaisiin farkkuihin ja tummiin väreihin verhoutuneet rokut ja heviukot näyttävät mallia. Albumin avaa itseoikeutetusti itse elokuvassakin esiintyvä Norther, joka tarjoaa samalla yhden kokoelman neljästä uudesta biisistä. Muut uunituoreita näytteitä tarjoavat esiintyjät ovat Blake, Thunderstone ja Kotipelto. Viimeksimainitun mainio siivu päättää viidentoista raidan mittaisen kiekon vieläpä todella korkealentoisesti.

Vakuuttava hittiparaati saa tietysti eniten vetovoimaa suurilta nimiltä ja näiden suurilta kappaleilta. Kotiteollisuus paiskaa tiskiin Pullon henki-siivun, Tarot on mukana Ashes To The Stars riuhtaisulla ja Amorphiksen upea House Of Sleep on niinikään ehdotonta eliittiä. Edellä mainittujen lisäksi kuullaan vielä mm. sellaisia orkestereita kuin Turmion Kätilöt, Charon, Kiuas ja Mana Mana, joten kokonaisuus on raskautensa puolesta erinomainen. Kokkareita on annettava suht vaatimattomasta kansivihosta sekä siitä, että kappalevalinnat ovat vähän turhan ilmeisiä. Kokonaisuus on siis luotettava, laadukas ja tasaisen vahva, mutta myös hieman tasavahva. Kyseessä on silti hyvä kiekko autokuunteluun ja viikonlopun rennompiin iltoihin kokonaisuus lienee lähestulkoon täydellinen.

Päivämäärä: 11.01.2007
Lukukertoja: 1381


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Eri Esittäjiä

Levyarviot:
SavePoint Heavy Metal Collection Vol. 2 (2CD)

21.02.2008
Arvostelijana Jarmo Panula
Los Suaves Negros – A Lounge And Bossa Tribute To Turbonegro

08.02.2008
Arvostelijana Jari Jokirinne
Bam Margera Presents – Viva la Bands vol. 2

12.01.2008
Arvostelijana Mika Roth
Hallam Foe – Original Soundtrack

24.09.2007
Arvostelijana Jari Jokirinne
Garage Sale

18.09.2007
Arvostelijana Jarmo Panula
XVII Helsinki Samba Carnival - Sambas De Enredo 2007

02.07.2007
Arvostelijana Sami Nissinen
Fabulous Disaster / Flippin´ Beans

01.07.2007
Arvostelijana Jarmo Panula
Savepoint Heavy Metal Collection Vol. 1

04.03.2007
Arvostelijana Mikko Heimola
Lounge Masters 2

18.02.2007
Arvostelijana Mika Roth
Tuhma Rock-kokoelma Vol. 1

16.02.2007
Arvostelijana Jarmo Panula
Farewell To Arms 4

29.04.2006
Arvostelijana Mikael Salo
Recollection – Relapse Video Collection 2 (DVD)

08.10.2004
Arvostelijana Mika Roth
Music From Coffee And Cigarettes

14.09.2004
Arvostelijana Jari Jokirinne
Sub Pop – Patient Zero

04.09.2004
Arvostelijana Jari Jokirinne
Radalle

16.08.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Contamination Festival 2003 (DVD)

03.08.2004
Arvostelijana Mika Roth
Relapse Singles Series Vol. 3

02.08.2004
Arvostelijana Mika Roth
Hyvän mielen levy

16.07.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Music Is Better Volume One Manchester vs. Helsinki

29.06.2004
Arvostelijana Jari Tuomanen
Re-Animators II

20.05.2004
Arvostelijana Mika Roth
Kill Bill Vol. 2

10.05.2004
Arvostelijana Jari Jokirinne
Raskaustesti

05.05.2004
Arvostelijana Toni Lyytikäinen
Don’t Cut Down The 3

27.03.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Kumpurock 2003

01.03.2004
Arvostelijana Janne Kuusinen
Club Bowie - Rare And Unreleased 12

22.02.2004
Arvostelijana Jari Jokirinne
Black Night

01.02.2004
Arvostelijana Jussi Myyrä
Recollection – Relapse Video Collection (DVD)

03.12.2003
Arvostelijana Mika Roth
Karjalan värit

06.11.2003
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Armottomat

13.08.2003
Arvostelijana Janne Kuusinen
Accelerator

21.07.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne
Klub Sputnik

04.05.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne
Tässä me uimme, tätä me juomme – Tulva-kokoelma 2

12.02.2003
Arvostelijana Jari Jokirinne
Metal Rock Cavalcade II

09.12.2002
Arvostelijana Miika Jalonen
Independent Fruit Company Volume 1

01.12.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Cash Only - A Tribute To Johnny Cash

20.11.2002
Arvostelijana Janne Kuusinen
The Music Remains The Same - Metal Tribute To Led Zeppelin

18.11.2002
Arvostelijana Miika Jalonen
IndieCollection

06.11.2002
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Talo jonka pihalla pelto

02.09.2002
Arvostelijana Jari Jokirinne
Wall Of Sound Presents Tellé

14.06.2002
Arvostelijana Jari Jokirinne
Moose On The Loose - Finnish Garaoke

29.04.2002
Arvostelijana Jari Jokirinne
Solardisk.com - 3rd Anniversary Label Sampler

28.01.2002
Arvostelijana Miika Jalonen
Nuggets II - The Original Artyfacts From The British Empire and Beyond 1963-1969

29.10.2001
Arvostelijana Teemu Jokelainen
Musique Compacte

18.10.2001
Arvostelijana Tuomas Ervamaa
Sound 01 - A Big Dada Sampler

18.10.2001
Arvostelijana Tuomas Ervamaa