Vantaalainen pelikauppa Savepoint on julkaissut ilmaisjakeluun kokoelmalevyn, joka esittelee 33 pääosin aloittelevaa yhtyettä, enimmäkseen raskaan kotimaisen musiikin eri aloilta. Biisejä tuplalevyllä on kokonaisuudessaan 37, joten kaikkien käsitteleminen yhden arvion puitteissa on käytännössä mahdotonta. Tässä siis poimintoja.

Voiton perinteisessä hevi/hardrock-sarjassa vie Trinity, jolta on kokoelmalla peräti kaksi biisiä: ykköslevyn avaaja Hardbreak Ridge, joka onkin todella maukkaalla huutokertsillä varustettu ralli, sekä Ace of Spades -niminen trad-veisu. Siihen yhtye ei kyllä saa ihan tarvittavaa draivia, mutta kyllä se tätä kokoelmaa piristää. Huono ei ole myöskään Grudge`s Claw`n Iron Maiden -henkinen Vision Weaver.

Raskaalla linjalla vakuuttaa Chaosweaver, joka lataa Flaming Rainiin melkoisen määrän eeppistä synaa, erityylisiä vokalisointeja ja blackmetalille tyypillistä kakofoniaa. Biisi tosin alkaa lupaavammin kuin jatkuu, ja muidenkin kuulemieni biisien perusteella bändin kannattaisi miettiä, miten se saa parhaat hetkensä (joita riittää) kantamaan paremmin koko biisin matkan. Levyn paras raskaampi veto taitaa tulla kuitenkin Embreachilta, jonka yli seitsenminuuttisessa Taken Downissa on kaikkea mahdollista, melodisesta melankoliasta korinaan ja runttaukseen. Biisi pysyy myös yllättävän hyvin kasassa, missään vaiheessa ei tule oloa, että se toistaisi liikaa itseään. Chaos Infinitumin Landscapessa sen sijaan kaikki kuunneltava on siinä, millaista rytmistä jännitettä rumpalin ja kitaristien välille rakennetaan. Muuten tässä biisissä ei ole oikein tarttumapintaa, mutta yhtyeellä on soitto hallussaan niin hyvin, että pienellä maustamisella tästä voi tulla jotain hienoakin.

Olen hehkuttanut Profusea joillakin foorumeilla jo niin paljon, että alkaa nolottaa, mutta ei voi mitään: bändi erottuu tältäkin kokoelmalta niin kirkkaana tähtenä, että arvioimisesta ei meinannut tulla mitään, kun Fire It Outin jälkeen vaihdoin aina kuuntelemaan yhtyeen omaa promolättyä. Tämäkin biisi on erinomainen yksilö, tarttuvaa viiden minuutin progea Faith No Moren tyyliin. Kokoelman muita tämäntyyppisiä yrittäjiä ovat Wankers of the Zoo Crew, joka on myös selvästi FNM:nsä kuunnellut: Mr. Fletcherillä liikutaan nu-metallihtavasta sylkyräpistä kosketintaustaiseen tunnelmointiin. Hyvä yritys, lisää tällaista, mutta treenatkaa vähän enemmän. BoneFleshDollsin voisi hetken kuvitella pyrkivän maksimaaliseen urpouteen ja brutaaliuteen, mutta kyse saattaa olla vain huumorista: death-jurnutuksen lisäksi bändi taitaa myös keskikaljajatsin, ja muutenkin biiseissä on ihme hämyilyä Mr. Bunglen ja vastaavien hengessä. En voi suurin surminkaan sanoa bändiä erityisen "hyväksi", mutta tällainen eklektisyys ansaitsee aina maininnan.

Goottiosastossa vaikutuksen tekee erityisesti Disaeroplane, jota en tiedä mitä helvettiä he yrittävät nimellään viestittää, mutta No Resurrection on kuulas, jännästi kompattu goottiballadi, jossa maltetaan olla menemättä hevijynkytyksen puolelle kuin ihan pikkaisen - hyvä niin. Shiverin goottimetalli sisältää enemmän muistumia Sentenced-vainaasta, etenkin kun nimibiisi kulkee eteenpäin aika kivan pianokoukun saattelemana. Tästä kuuluu kyllä läpi, että yhtye ei ole viettänyt (kertaakaan) aikaa samassa huoneessa...

Suomenkielisistä junttametalliyhtyeistä Dilemma malttaa väliin olla junttaamatta kokonaan, kuten Lampi-biisin synkässä, kaartelevassa manauksessa. Murhatussa maassa huomio kiinnittyy kuitenkin ennen kaikkea musertaviin kitaroihin. Laulusuoritukset kaipaisivat kyllä hiomista. Sotahuudolla on myös varsin tekninen ote murskacoressaan, ja Käännä mun pää kuulostaa joka kuuntelulla hyvältä, vaikkei oikein mieleen jääkään.

Kokoelmalle on eksynyt myös joitain varsin eksoottisia valintoja. The Booby Prizen Sister on kitarointinsa puolesta vähintään yhtä paljon Dire Straitsia kuin heviä, ja Telefon Combon kepeästi pomppivassa rockabilly-vedossa Sweet Memory ei ole sitä ensinkään. Jälkimmäinen on kyllä erinomainen biisi, stemmalaulut vielä kuntoon. Hevin rajamailla kulkee myös Laava, joka sanoo itse soittavansa "maailmanlopun suomirokkia". Tämä on erinomainen luonnehdinta, sillä hitaasti etenevissä biiseissä (Tulisade & Pornoa ja pomminteko-ohjeita) on vahva tunnelma, mutta myös rasittavasti päähän jäävän kertohokemat.

Kokonaisuutena levy oli kiehtova paketti. Volyymin vuoksi sen kuunteleminen alusta loppuun on varsin raskas kokemus, ja tyylien kirjon vuoksi tämä tuskin tällaisenaan vetoaakaan kovin moneen. Se tarjoaa kuitenkin hyvän mahdollisuuden bongata tuoreita kotimaisia kykyjä: levyn parhaista bändeistä tulemme varmasti kuulemaan vielä.