Julkaistu: 30.09.2018
Arvostelija: Mika Roth
Sub Pop
Kuinka saada kiinni soundtrack-levystä, joka perustuu animoituun komedia/sci-fi -sarjaan josta ei ole aiemmin nähnyt jaksoakaan? No ensin kannattaa tietysti vierailla internetistä löytyvissä videopalveluissa, tai kenties jopa tutustua jaksojen fyysisiin kopioihin jollain tavoin.
Jos moinen ei ole mahdollista, niin tässä lyhyt kertaus kahdesta päähenkilöstä. Morty on tarinoiden moraalinen sankari, 14-vuotias pikkumies jolla on sydän kohdillaan. Rick on taas Mortyn isoisä ja hieman tärähtänyt tiedemies, jonka alkoholisoituminen ei estä häntä tekemästä uskomattomia keksintöjä. Avainkeksintö on eri ulottuvuuksien rajat rikkova portti, joka mahdollistaa kaksikon seikkailut oikeastaan missä tahansa. Näppärä on myös isoisän lentävä auto, joka poistaa loputkin liikkumisongelmat tehokkaasti.
Entä sitten se musiikki? Ääninäyttelijät ovat tunnetusti moneen taipuvaista ja tulkinnat hallitsevaa sakkia, mutta se mikä toimii TV-ruuduilla ei välttämättä säväytä musiikillisesti. Niinpä monet kappaleet on tehty vahvalla synataustalla, jonka päälle joko lausutaan/räpätään erilaisia tarinoita. Kuten arvata saattaa, tuhmuudet ovat yleisiä ja eritteet lentävät vitsien seassa kuin luonnostaan.
Vitsien viskominen musiikin avulla on tunnetusti melkoista hit-and-miss toimintaa, mutta Help Me I’m Gonna Die / Let Me Out -kaksikko osuu kyllä maaliinsa. Rajamailla horjuvat puolestaan C-131:n kanssa esitetty Get Schwifty ja The Flu Hatin’ Rap. Tunnustan nauraneeni ääneen näiden ja mm. vähintäänkin kyseenalaista huumoria viljelevän Fathers and Daughtersin aikaan, mutta en voi suositella näitä herkkuja läheskään kaikille.
Mukana on myös oikeiden artistien ja bändien esittämiä huumorivapaita kappaleita, joista kannattaa mainita ainakin Chaos Chaosin synapop-helmet Do You Feel It ja Memories jotka hämmentävät kauneudellaan. Pinnat ansaitsee myös hip hop -trio clipping., jonka Stab Him in The Throat hyytää kaiken vitsailun seassa. Mielenkiintoinen lisä kattaukseen on myös Blonde Redheadin For the Damaged Coda, jonka viehättävä muoto luo kontrastia karskille huumorille.
26 raidan mittainen soundtrack-levy on kuin poikkeuksellisen pitkä radio-ohjelma, jossa voi tapahtua osapuilleen mitä vain. Ja tässä tapauksessa ohjelma on vieläpä loistava, joskaan ei aivan lapsille suositeltava.
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.