Vapaat levyt

Vapaat levyt on kesällä 2003 Joensuussa perustettu levy-yhtiö, joka keskittyy pääasiassa suomenkielisen musiikin julkaisemiseen. Vapaiden levyjen perustajat ovat itse muusikoita, joista Lade Laakkonen on Neljän Ruusun kautta ehkä menestynein. Vaikka kyllä Ema Hurskainen ja muut Eläkeläisetkin ovat saaneet ainakin jossain määrin röyhistellä rintaa julkisuuden valokeilassa. Vai mitä lienevät tehneet Saksanmaalla... Katlan Tomi Räsänen edustaa nuorempaa polvea ainakin tähteyden osalta, mutta voi yhtyeineen olla tulevaisuudessa vaikka miten kova luu. Ja luonnollisesti miehen oma bändi löytyy myös kolmikon levy-yhtiön ensimmäiseltä julkaisulta, Karjalan värit –kokoelmalta, jossa yhdeksän Pohjois-Karjalasta ponnistavaa nuorta yhtyettä esittelevät omaa juttuaan. Osa yhtyeistä luottaa yhden ainoan näytteen vetovoimaan, mutta useimmilta yhdeksästä ratsastajasta löytyy kaksi raitaa.

Verrattuna vuonna 2001 nauhoitettuun, mutta vasta tämän levyn jälkeen julkaistuun Mikään ei valmistu koskaan -debyyttiin kokoelman aloittavan Katlan Kaarne rockittelee vielä raskaammin, etenkin laulaja Tomin laulu tippuu entistä paremmin. Jossain Verenpisaran ja Kotiteollisuuden puolivälissä tallaava raskas suomirock aloittaa kokoelman lupaavasti. Levyn lopulla tunnelmoiva Pilviverhossa edustaa rauhallisempaa ja miksei myös melankolisempaa Katlaa, jossa Tomin laulu saa mukavasti säkeissä tilaa, kerrot nousevat hurmokseen ja kokonaisuudessaan biisissä on selkeästi hitin ainesta. Kaarnen jälkeen levyn kulkua jatkaa ainakin kotisivujensa mukaan kokoelman julkistuksen jälkeen toimintansa lopettamaan ehtinyt Enflamed, jolta kuullaan kaksi englanninkielistä raitaa Is This All? ja The First Blood Of War. Jotenkin kahdeksankymmentäluvun mieleennostavan mollivoittoisesti tiputtelevan viisikon katoaminen kartalta on sääli, sillä hivenen vanhaa U2:sta muistuttavat näytteet ovat kokoelman antoisinta puoliskoa. Rokilla otteella, sulavasti eteenpäin sykkien. Etenkin jälkimmäisen biisin juoksussa kuulee myös rumpali Heikin Kingston Wall -vaikutteita. Toivottavasti tuhkasta vielä nousee jotain uutta ja upeaa.

Nimensä mukaan kohtuullisen hurmoksellista raskasta rockia veivaava Hurmos saa Päivänkorennollaan jo miltei tukan heilumaan ja nyrkin lyömään kohti taivasta, tiukka ja armoton irvistys naamalla. Tarttuvaa raskasta suomirocksynkistelyä. Tukanheilutuksesta ja nyrkinlyöntifiiliksistä voidaankin luontevasti siirtyä Scalping Screenin örinäruoskametalliin, joka tuplabasareineen, riffipaahtoineen ja mukarankkoine mörinöineen saa ainakin minut lähinnä odottamaan seuraavia kanditaatteja. Lehtemme hevitoimittajat voisivat asiasta kommentoida enemmänkin. Ankaran ankara ote tippuu taas omaan korvaani paremmin, raskaita riffittelyjä, rosoisen karheaa laulua miltei Pate Mustajärvi -mäisellä rupisuudella... suomalaista heavyrockia kohtuullisen tarttuvilla kappaleilla. Biiseistä Oikeus, kohtuus & totuus toimii levyllä nopeana paahtona kun taas Taivaaseen edustanee Ankaran versiota herkästä balladista. Hyvin aggressiivista metallia soittava Disordead vakuuttaa pari astetta Scalping Screeniä enemmän ruoskineen ja räyhäämisineen. Meaning of Lifella aistii jopa hivenen funkahtavaa nykimistä. Sahaa, pomppimista, tukanheittoa ja raivoa!

Levyn riehakkainta ja lantiota liikuttavinta osastoa on ilman epäilystä mainion Monica’s Lipsin skapunk. Selkeänä esikuvana voi huoletta heittää ilmaan Rancidin, paahtoa on ja melskettä! Miltei puolitoista vuotta takaperin viimeksi näkemäni yhtyeen keikka kaipaisi kovasti päivitystä, sen verran roheasti viisikko näilläkin kahdella makupalalla paahtaa Friday at the Parkin ollessa selkeästi letkeämpi päivänpaistattelu ylienergisen Foreign Loven perässä. Levyn popeinta ja kepeintä osastoa esittää puolestaan Marja Kiiskilän kuulaalla naislaululla popitteleva Stella. Pelkästään tällä yhdellä komealla ääninäytteellä viisikko vakuuttaa ainakin meikäläisen siitä, että Stellaa tullaan kuulemaan vielä paljon, ja myös radioaalloilla surffaamassa. Levyn päättävä Kunttu nostaa mieleen sekä riffitaustallaan että jylhällä laululla hivenen yhtymäkohtia Trio Niskalaukaukseen. Ainakin aina siihen asti, kun naislaulaja tarttuu myös mikkiin. Mahtipontista on, jylhää ja kohtuullisen raskastekoista. Silti, vaikka jylhään raskauteen voisi hukuttautuakin, jää Kunttu leijailevalla lauluotteellaan seisomaan kädet koholla myrskyävästä merestä nousevan luodon huipulle. Kunnes kuolema erottaa...

Karjalan värit vaihtelevat synkän myrskyisestä mustasta kepeän autereiseen auringonkukankeltaiseen ja taas takaisin syvimpään purppuraan. Joensuun ja lähiympäristön nousevista kyvyistä löytyy tasokas edustus tältä 15 kappaleen kokoelmalta, josta minä ainakin löysin monia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Levy siis ajoi tarkoituksensa. Tällaista ”esittelylevyä” on turhauttavaa arvostella määrällisesti, mutta koska levyn kuuntelemisen jälkeinen vaikutelma jäi positiivisen puolelle, täytyy arvosanankin siihen suuntaan kumartua.