Julkaistu: 18.09.2012
Arvostelija: Jani Ekblom
EiNo
Love Records julkaisi vuonna 1975 Pirkanmaalla toimineen Mummi Kutoo -yhtyeen ainoan pitkäsoiton. Mummi Kutoo -LP:n omintakeinen ja eksentrinen kudelma folkia ja psykedeliaa kiehtoi jälkipolvia ja etenkin Jussi Lehtisaloa siinä määrin, että Ektro otti levystä lisäbiiseillä varustetun uusintapainoksen vuonna 2004. On ilmeisesti juuri uusinnan ansiota, että uudetkin sukupolvet ovat yhtyeen musiikista innostuneet. Nyt osa heistä on osallistunut tribuuttilevylle Melkein neljäkymmentä vuotta. Kumarrus Mummi Kutoo -yhtyeelle. Se voisi huolestuttaa, tribuuttilevyistä kun ei yleensä ole mihinkään.
Vaan nytpä on. Jos ovat Mummi Kutoo -originaalit hyviä, on tribuutillakin enemmän hienoja kuin huonoja hetkiä. Monet kokoelman artisteista liikkuvat kuin luonnostaan Mummi Kutoon maisemissa: Sami Kukka ja yksinäinen kitaransa, mandoliinin ja huuliharpun kanssa esiintyvä Pinnin pojat (eli Arto Järvelä ja Kimmo Pohjonen), raukeanviipyilevät folkrockarit Suomen Zorro & Elämän paineet, akustisella itseään säestävä Ines, folk-trubaduuri Topi Saha ja niin edelleen. Osa on imenyt vaikutteita omiin tekemisiinsä , toiset liikkuvat Mummi Kutoon aaltopituuksilla; osa on kunnioittanut alkuperäisiä ideoita, toiset ovat nähneet erikoisuuksissa oikeuden kehitellä edelleen.
Mummi Kutoo -materiaali viedään myös hyvin erilaisiin maisemiin. Zebra & Snake tekevät Melkein kymmenen vuotta -kappaleesta syntikoiden ja säksätysten euforista juhlaa, kuplivaa ja muovista kunniaa muoviselle kappaleelle. Myös Rödsögården luottaa kokoon ympäten Kuolevaan mukaan pakahtuvaa tunnetta siinä määrin, että mahtipontisuus vie lähes patetiaan. Jylhemmin tunnekaukalosta kahmaisevat Antero Lindgrenin Toijala mielessään, joka siirtää miehen debyytiltä tutun tunnelmoinnin preerialle, sekä Mikko Joensuu, jonka näkemys Opettajasta on odotetun kaiutettu ja harras, silti hauras. Lindgrenin ja Joensuun versiot nousevat helposti esiin, mahdollisesti paremmuuttaan.
Etukäteen odotin Jyrki Laihon (kitara), Mika Rätön (rummut) ja Jussi Lehtisalon (laulu) muodostamalta kolmikolta kovaa panosta, mutta näkemys Tiernapojista ei suinkaan ole levyn kohokohta, vaikka omintakeisimmista päistä onkin – vielä kun vastapainoksi tarjotaan Iso Sokko-Villen yli kymmenminuuttinen bluestulkinta samasta biisistä. On hauska kuulla Lehtisalon laulavan, eikä Unelmia-kappaleen, trion toisen tulkinnan, vähän kompasteleva pakottomuuskaan jätä kylmäksi.
Hyvistä tulkinnoistaan huolimatta parasta Melkein neljäkymmentä vuotta -levyssä on, että se on saanut kuuntelemaan Mummi Kutoon alkuperäisiä versioita pitkästä aikaa ja myös uusilla tavoilla. Oikeastaan vasta nyt on kunnolla ymmärtänyt kuinka poikkeuksellisesta yhtyeestä on kyse. Jotkut kappaleista ovat kokeneet muiden käsissä selkeän renessanssin, mutta yhtä selkeästi toiset kappaleet ovat omimmillaan Mummi Kutoon tulkitsemina. Hienon levyn päättävän Mummi Kutoon Taimelassa vuonna 2009 esittämä Mummi Kutoo takaisin tekstin "Mummi kutoo vielä lapsenlapsilleen" -kohdan soisi pitävän paikkansa.
Kokoelmia koti-Suomesta ja suuresta maailmasta.