Eri esitt�ji�: Bound for the Bar

People like you

Saksalaisen I Used to Fuck People Like You in Prison -levy-yhti�n ja yhdysvaltalaisen hodari-varustusta myyv�n Lucky 13:n yhteiskokoelma on � julkaisijan mukaan � �13 songs for drunks, punks and low lifes�. T�m�n perusteella levyst� on siis odotettavissa kitkatonta kaahaamista ja pett�m�t�nt� kaljankittausmateriaalia. Kaikki kappaleet ovat eri b�ndeilt�, joten vaihtelua soisi kuitenkin tulevan.

Ja siit�h�n toki onkin kyse valtaosassa levyn kappaleista. Levyn aloittavasta The Bonesin biisist� I Wanna Be Sedated tulee mieleen Blood 4 Bloodinkin versioima Going Down the Bar. Sit� seuraava The Generators kuulostaa kappaleellaan Raining Ashes selv�sti kevyemm�lt� ja kyynisen melodramaattiselta, kuin Mike Ness laulaisi alkuaikojen ��nell��n uudempia kappaleitaan. Biisi erottuukin keveydell� edukseen t�ll� hetkell� kovassa huudossa olevasta katupunkista, jonka muotokeinoja se silti luontevasti k�ytt��. Angel City Outcastsin Down Spiral alkaa puolestaan yli puolen minuutin kitaraintrolla, mik� ehtii vied� kiinnostuksen koko kappaletta kohtaan jo ennen sen alkamista. The Disastersiin on vaikeaa saada selke�� kontaktia, kun laulajan ��ni py�r�ht�� matalasta m�rin�rokista falsetin puolelle l�hes joka toisessa sanassa. Kun t�m� viel� kuorrutetaan poikamaisen taustakuoron My riot -taustahuudoilla, tuntuu oikean l�hestymistavan l�yt�minen menetetylt� pelilt�.

Seuraavana vuoroon astuu Charley Horse tempocountryn suuntaisella kappaleellaan Eastbound and Down. Ratsastuskomppi, rullaava vaihtobasso ja v�liin luikautetut, koiran haukkua muistuttavat huudahdukset tekev�t biisist� puhdasverist� tarinankertomismusiikkia. Kuudentena levyll� oleva Born to Lose esitt�� vuorostaan Sweet Misery -kappaleellaan astetta tylymp�� katupunkkia, jossa on jotain Puffballin kaltaista. Sointi on kuitenkin selv�sti rokimpaa ja tuntuu luontevalta, ett� b�ndi teki osan Euroopan-kiertueestaan suomalaisen Heartbreak Stereon l�mmitt�m�n�. T�t� seuraava, murinalalululla varustettu Demented Are Go kappaleella Destruction Boy, samoin kuin siit� jatkava, brittis�vyisemp�� punkkia soittava 2nd District tuntuvat valahtavan ohi kaikessa mit��nsanomattomuudessaan.

US Bombs erottuu edukseen l�nnenhenkisen kapakkapianon saattelemalla Heart Break Motelillaan. Viimeiseen nurkkap�yt��n j�m�ht�neen miehen kaiho kuulostaa varmaan juuri t�lt�. Chelsea Smiles kuulostaa rankemmalta versiolta perinteisest� high school punkista, eik� Heart Attack synnytt�nyt ainakaan allekirjoittaneessa kovinkaan suurta rytminvaihdosta. P.Paul Fenech onkin F. Word �kappalellaan hankalampi pala purtavaksi. Miten suhtautua puolianeemiseen kitarariffittelyyn, joka on p��llystetty puheenomaisella laululla? Itse en ainakaan jaksanut ottaa biisi� huumorilla, vaan pid�n sit� ennemminkin huonona kappaleena. Mad Marge and the Stonecuttersin Ode to the Devil uhkaa alussa l�hte� pitk�stytt�v�lle, hitaan riffimelodian tielle. Puolitoistaminuuttinen sointuja laiskasti hakkaava instrumentaalialku ei juuri kasvata odotuksia. Synkk�s�vyinen naislaulaja her�tt�� kuitenkin mielenkiintoa. Varsinaiseen lentoon kappale ei � yht� kaikki � miss��n vaiheessa todella l�hde. Levyn p��tt�� Merry Widows ja biisi Talk Shit, Spit Blood. L�hes kaikki, mit� sanottiin P.Paul Fenechin kappaleesta, p�tee my�s t�h�n. Surffikomppi kuljettaa ja laiskuus leimaa.

Bound for the Bar onnistuu punk-kokoelmien keskeisess� tavoitteessa; se esittelee kuulijalle v�ist�m�tt� hyvin erilaisia b�ndej�, jotka sitoutuvat toisiinsa korkeintaan mentaliteetin (ja levy-yhti�n) tasolla. Samasta syyst� joukossa on v�ist�m�tt� kappaleita, jotka innostavat, ja toisaalta kappaleita, jotka tukahduttavat v�himm�nkin kiinnostuksen. Kokonaisuudesta on tietysti turha puhua, mutta ehk� sit� on helpoin j�sent�� levyn tavoitteen � kaljankittauksen taustoittamisen � onnistumisen kautta. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta levy onkin oivallista materiaalia t�h�n pyh��n toimitukseen. Siisp� r�hin� p��lle, kavereita kyl��n ja Bound for the Bar pauhaamaan. Muuhun levyst� ei juuri ole.