Han Soo Voice

Koska Talo jonka pihalla pelto-levyn konsepti ja syntytarina on varsin erikoinen, lienee parasta aluksi lainata pätkä mukana tulleesta saatekirjeestä: Levyn kappaleet ovat syntyneet marraskuussa 2001 kun Jarno Alho (JVA) lähetti muutamille ystävilleen noin kymmenen lyhyenläntää sanoitusta. Näistä jokainen valitsi itselleen sopivan, josta sävelsi ja sovitti oman tulkintansa. Jokainen syntynyt kappale on mukana tällä levyllä. Artistit ovat tallentaneet esityksensä rauhassa kotioloissaan, joka välittyy levylle lämpimänä kotikutoisuutena ja teeskentelemättömyytenä.

Kyseessä on siis omalla kierolla tavallaan sekä kokoelma-että soololevy samassa paketissa. Painotus toki ensiksi mainitulla, ovathan lopulliset versiot vahvasti esittäjiensä näköisiä, vaikka tekstien nostaginen ja kaihomielinen sävy niitä yhdistääkin. Toinen punaisen langan kuljettaja on saatteessakin mainittu kotikutoisuus – pienellä rahalla, mutta suurella sydämellä toteutetuista lauluista paistaa innostuneisuus ja se ilmeinen hinku, jonka vallassa tekijät ovat tekstien kimppuun hyökänneet. Ainakin osasta, sillä kyllä joukkoon mahtuu myös muutama vähemmän onnistunut biisintynkä.

Suvantokohdista ja sympaattisesta kömpelyydestä huolimatta Talo jonka pihalla pelto on varsin miellyttävä yllätys. Yhtä ehdotonta suosikkibiisiä levyltä on vaikea poimia, mutta esim. tolbiacin unelias nimikappale, Samae Koskisen Krakatau tai Taawi & The Seminalsin Kesän jälkeen voisivat tälle pallille nousta. Myös Alekseij Konstantinoffin lo-fi dubbailuversiot ovat oikein maukasta kuunneltavaa ja piristävät muuten melko vahvasti akustisiin kitaroihin nojaavaa ilmapiiriä.